maanantai 1. elokuuta 2016

Aksa Vilperi

Tarvitseeko muuta sanoa, kun että Viena on ihan mahtava agility-eläin? <3





Keskiviikkona alkaa taas ohjatut reenit ja Viena pääsee vipeltämään ihan ohjatun radan tahtiin. Kesäkuussa Viena oli tauolla ja heinäkuussa oli ohjatut treenit taas tauolla, mutta nyt se taas alkaa <3

Kuvat ovat alkukeväästä ensimmäisistä Ojankotreeneistä.

Viena on aina yhtä innokkaasti lähdössä radalle ja treenikentälle. On se vaan ihana. <3

perjantai 10. kesäkuuta 2016

Tokohuumaa

Rallytoko ja tokokuume nousevat hieman näin kesällä, kun treenaaminen on helpompaa, kun kentät ovat sulia ja treenitavoitteesta riippuen asfaltti, nurmikko ja hiekka kenttä käyvät. Kisasuunnitelmia minulla on ehkä syksylle, jos kaikki menee hyvin ja suunnitelmien mukaisesti.

Ollessani Tampereella poikaystävän luona, niin Pirkkalan ABC:stä on tullut meidän uusi lempi treenikenttä. Siellä on hyvä nurmikko, jossa ei ole ihan liikaa koirien hajuja eikä muutakaan häiriötä. Siellä saa treenata rauhassa. Nurmikko on suhteellisen tasainen ja itsellä on yleensä hyvä fiilis. 

Viena, joka on yleensä aika tunnelma eläin, niin ei ole oikein syttynyt tokosta aiemmin, kun ei se ole minustakaan ollut aina niin hauskaa. Nyt kun treenaaminen niin usein on tullut itseltä, eikä ole minun työvuoroihin sidonnaista, kun yleensä tokoileminen yms. harrastaminen on aikataulutettua. Entä jos minua ei huvitakkaan yhtään tokoilla tiistai-aamuna klo 9-11 ennen iltavuoroani? Sinne kentälle on kuitenkin raahauduttava kun se on sovittu ja ainoa päivä sillä viikolla joka kaikille sopii. Siitä ajatusmalista voi jo ajatella, että ei se aina niin hauskaa sitten välttämättä ole. Tampereella ja vapaapäivällä se on kuitenkin niin itsestä lähtöistä, että fiilis on ollut parempi. 


Alla on kuvia, joista näkee, että Vienallakin on parempi fiilis ihan kotikentälläkin nyt kun on käyty fiilistreenaamassa useammin.




tiistai 7. kesäkuuta 2016

Toipumisaikaa

Onnekseni voin kertoa, ett Viena voi viikon jälkeen huomattavasti paremmin. Yhä se on sen verran voipuneen oloinen, että en ole ottanut sitä juurikaan pitkille lenkeille matkaan. Lauantain kävimme 40min lenkillä ja olihan se aika väsynyt, vaikka ei muuta tehnyt kuin jolkottanut vierellä. Ei sillä onneksi mikään kiire ole. Otetaan ihan rauhassa tämä toipuminen.. Minun pieni toipilaani, <3 Parempaan kuitenkin selvästi olemme menossa.

Viimeiset antibiootit on nyt syöty ja kipulääkettä en anna enää säännöllisesti, vaan sitten kun sitä tuntuu tarvitsevan. Enää Viena syö kahta eriä vatsansuojalääkettä. Vahvempaa vielä kaksi viikkoa ja sitten sitä toista n. 3-6kk. Maitohappobakteeria syömme myös yhä n. kuukauden verran. Viena ei ole onneksi enää oksentanut verta ja uloste on normalisoitunut eikä ole ollut ripulia tai mustaa.

Viena ei siis ole päässyt agilityyn ollenkaan viimeviikolla, eikä välttämättä kesäkuussa laisinkaan. Smaug sen sijaan on päässyt agilityyn normaalisti. Minulla on kesäksi ja talveksi Smaugille paikka Mariannen agilityn parissa.

Viena pääsee elokuusta mukaan kun on taas paremmassa kunnossa. Heinäkuussa Marianne on tauolla, joten minulla on suunnitelmissa asustaa Ojangossa niin paljon kuin mahdollista saadakseni Vienalle kontaktiesteet kuntoon.

Smaugista on kasvamassa oikein hieno pieni agilityeläin. Voisin ottaa kuvaa ja videopätkää jossain vaiheessa.


keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Huoh... miksi aina meille käy näin?

Kuva potilaastani sunnuntaina <3
Miksi aina minä?

Miksi aina meidän perhe?

Ensin kissani on taipuvainen syömään kaikenlaista, jonka vuoksi joudun leikkaamaan sen kahdesti suolitukoksen vuoksi. Se ei selviä toisesta leikkauksesta.

Sitten Neira. Ihana ensimmäinen koirani, jonka kanssa taistelen allergiaa ja kinnerkipuja vastaan. Annan kipulääkkeitä, kortisonia ja teen kaikkeni, mutta lopulta oli annettava kipujen loppua kokonaan.

Vienalla ei nyt vielä mitään kuolemantuomiota, mutta kyllä tämä taas tuntuu pahalle, enkä pysty ajatella vain positiivisesti. 

Viena oksensi siis verta sunnuntaina. n. 2dl verisiä hyytymiä ja kirkasta verta. Sillä on ollut jonkinlaista närästysvaivaa, röyhtäilyä ja ruokahaluttomuutta vähän aika ajoin ja pitkin sen elämänkaarta, mutta ei mitään tällaista koskaan aiemmin. Myös kuumemittariin jäi mustaa ulostetta, etä verta on myös suolisossa.

Syöpää ei voi poissulkea vielä, mutta se vaikuttaa todella epätodennäköiseltä. Katsotaan. Ei siis juuri nyt pysty tähystää kun ruoansulatuskanava on yhä niin veressä.

Todennäköisesti siis mahahaava on kyseessä. Lääkäri suositteli että annan vatsalle suojalääkkeitä ainakin 6kk ja ehkä koko loppuelämän ajan. Eli TAAS minulla on sairas eläin käsissäni.

Tämän viikon syömme hieman suuremmalla arsenaalilla lääkkeitä, mutta viikon päästä syömme lähinnä vatsansuojalääkkeitä ja maitohappobakteereja. Viena voi sinänsä ihan hyvin ja on ihan pirteä. Melko kivuliaan oloinen ajoittain, mutta se saa vahvaa kipulääkettä ja toivon että se paranee kokonaan. <3

Täytyy myös miettiä Vienan ruokavaliota kun tästä pahimmasta vaiheesta pääsään. Nyt Viena syö vain kaikkea helposti sulavaa.


torstai 7. huhtikuuta 2016

Muutama seuruuaskel

Yhteistyömme on Smaugin kanssa hauskaa. Treenattavaa riittää, mutta mahtavaa on kun molemmat tykkäävät treenata!

Smaugille on sivulletulon perusteet opetettu korokkeen avulla ja voin kertoa, että hyvin toimii! Innokas ja vauhdikas nuori mies sivulletulon suhteet. Muutama askel jo seuruuta tulossa! Kotona menee kolmea askelta kivasti. Ulkona kaverit ovat liian suuri häiriö, mutta kun pääsemme omaan treenikuplaan niin silloin toimii hyvin. 

Kuvia ei ole kaukoista, mutta niitä Smaug tekee tarmokkaasti ja hyvin. Eivät ne tietenkään valmiit ole, mutta pohjat on omasta mielestäni oikein kivalla mallilla. Seuraavaksi varmaan videomateriaali?






Vienan toko ja rally-toko ovat siinä mallilla, että seuruuseen ollaan tsemppaamassa kestoa ja intoa joka kestäisi koko kisasuorituksen ajan. Me ralleilimme kylä itsellemme RTK1, mutta Vienan seuruu oli todella laiskaa katsottavaa, enkä tahdo sellaista meille! vienalla kuitenki intoa riittää. Ongelmanamme on myös ollut, että minun aenteeni tokoiluun ja seuruun opettamiseen on ollut laiska: "Tuleppas nyt Viena niin tehdään taas tätä tylsää seuruuhinkutusta". Oma asennemuutos on ehdottomasti parantanut koko fiilistä tokoon ja Vienankin tekemiseen. Enää se ei maleksi luokseni seuraamaan, vaan pieni Vienan häntäkin heiluu! : )

Rally-tokon AVO-luokkaa varten meiltä ei puutu oikeastaan mitään liikkeitä, että kaikki liikkeet ovat suhteellisen hallussa. Pientä hiomista vain kaipaavat. Seuruuta vain pitäisi treenata. Toko sen sijaan on enemmän kesken. Kesän ajan saatte seurata treeniemme parissa että miten toko-Viena edistyy (vai edistyykö) AInakin Rally-tokoon olisi tarkoitus mennä viimeistään syksyllä!





maanantai 4. huhtikuuta 2016

Treenaava lohikäärme

Smaugista on kasvamassa mahtava treenikoira minulle. Vienassakaan ei ole mitään vikaa, mutta nuori Smaug on eritavalla ihana.

Vienaa on aina ollut hankalampi palkata namilla, joten on aivan mahtavaa miten liekeissä Smaug on ruokapalkallakin. Lelupalkalla molemmat palkkautuvat hyvin myös.

Olen hieman potenut blogiväsymystä ja jonkinlaista treeniväsymystä syksyn ja talven aikana, mutta lumen sulaessa toko/rally-toko ja agilitysydämeni herää jälleen henkiin.

Olen suunnitellut Vienalle tälle keväälle ja kesälle hyppyratoja. Viena tuli puomilta alas 2015 talvena enkä viime kesänä saanut treenattua korkeanpaikankammoa kuntoon. Pohdin pitkään että luovuttaisinko Vienan kanssa agilityn osalta kokonaan, mutta sitten... Viena syttyy aina niin ihanasti agility kentällä, että pakkohan sitä on vain tsempattava itsekin ja yritettävä.

HSKH:n jäsenenä pääsemme kuitenkin treenaamaan Ojankoon niin paljon kuin vain on mahdollista ja oma koutsimme Marianne Meyer on luvannut auttaa yksäreillä meitä myös. Eiköhän tästä vielä eteenpäin!

Smaugin osalla taas... ah. Ihana treenikuume ja kisakuume heräävät vain! Smaug treenaa tällä hetkellä sivulletuloa, seuruun alkua ja kaukojen pohjia tokoon. Silmissäni kuitenkin vilahtaa syksylle kisakalenteria, joten eiköhän tästä pidä ryhtyä hommiin sitten!



Treenikuvia ja postausta luvassa myöhemmin!

perjantai 15. tammikuuta 2016

Nyt loppu!

Nyt loppui tämä blogiin kirjoittelematomuus. Eiköhän puoli vuotta ole jo ihan tarpeeksi pitkä aika olla kirjoittelematta tänne.

Mitä meille kuuluu?

Rakas pieni Smaug pallero on kasvanut täysikokoiseksi, mutta ei ihan vielä täysjärkiseksi lohikärmeeksi. Nimen kanssa muistan miettineeni, että teenköhän virheen... Mutta Smaug on aika hauska tulisuudestaan huolimatta. :D Pentuna Smaug oli aika säyseä ja rauhallisen oloinen, mutta siitä on kasvanut todella vilkas ja ihana tapaus. <3


Olen pohtinut vieväni Smaugin tänä vuonna Rally-toko kisoihin ja mahdollisesti myös toko:n puolelle. : ) Agility olisi myös kivaa kokeilla.

Viena puolestaan on syksyn aikana totutellut pennun talossaoloon. Smaug ei ole enää niin ällö Vienan mielestä, vaan ihan kiva riehumakaveri. 

Alla kuvia tämän viikon lumilenkeistä. Lisää tekstiä luvassa! : )

Viena ja Smaug

Viena ja Smaug

Smaug

Vinski ja Smaug

Smaug

Smaug


lauantai 8. elokuuta 2015

Ravut tulikokeessa

Pitihän niitä rapuja nyt sitten päästä testaamaankin uimisen merkeissä. Yleensä vaihtelin Smaugin kanssa rapuja, kun ei se oikein tahtonut irrottaa. Välillä se lhti noutamaan toista rapua, kun toinen oli vielä suussa. <3

Vienasta pinkki vesikongi on yhä paras vesilelu mitä meiltä löytyy : )





keskiviikko 5. elokuuta 2015

Mätsäröintiä

Smaug kävi viime viikolla korkkaamassa Mätsäriuransa. Nuori karvapalloni oli ensimmäisisä mätsäreissä PUN1 isoissa pennuissa. BIS kehässä ei tullut silloin sijoitusta. Kopelointi menee hyvin, ravi menee kivasti ja Smaug seisoo kanssa hyvin. Ollaan treenattu sitä aika paljon. 

Toisissa mätsäreissään Smaug oli PUN1 ja BIS1 !! En voi uskoa sitä todeksi. Minun pieni 5kk karvapentu oli BIS1! 

Smaugin ravia kehuttiin tosi paljon. Sen juoksutyyli on muutenkin kehittynyt tosi kivasti. Suuret kiitokset siitä parhaalle kaverille Vinskille, joka aina Smaukkaa juoksuttaa <3

En malta odottaa miten meillä menee virallisissa näyttelyissä.

PUN1 BIS ei sij.
PUN1 BIS ei sij.
PUN1 BIS1


sunnuntai 2. elokuuta 2015

Shoppailua

Välillä on mukava ostaa koirille jotakin uutta!

Mukaan tarttui kongi Vienalle, koska Smaugilla on jo omansa. Kongit ovat yllättävän käteviä ruokailuhetkillä. Koiralla menee hieman kauemmin nauttia ruokansa. Varsinkin Smaug on sellainen ahmatti, että jotakin hidastusta tarvitaan! :D

Planetpetin chicken fileet toimivat hyvin nose work loppupalkkoina ja jos jossain tilanteessa tarvitsee hieman kauemmin nauttia eväistä, niin ne on todella käteviä!

Ravut on uimareissuja varten. Kaverin ravut osoittautuivat viime uimakerralla ihan verrattomiksi leluiksi belgieni mielestä, joten täytyyhän kummankin saada nyt sitten omansa. 

Nuo Trick and Treat sydämet ovat Vienan herkkua, joten täytyihän sen niitäkin sitten saada <3




perjantai 31. heinäkuuta 2015

Helsinkiläinen

Smaug kävi helsingissä parhaan kaverinsa Vinskin kanssa. Lähdimme Tikkurilan juna-asemalta ensin junalla kohti helsinkiä. Juna oli Smaugin mielestä ihan ok kulkuväline. Hieman ilmeisesti epätasaisempi kuin autokyyti, mutta saattoi sinnekin käydä makaamaan rennosti. 

Suuntasimme espalle jäätelölle ja Smaug sai ihastella puluja ja lokkeja. Ilmeisesti pennun olisi tehnyt mieli hieman maistella lintuja, mutta se jäi tällä kertaa välistä. :D Pyörimme espalla tovin ennen kuin kävimme Stockmannilla. Liukuportaat olivat jänniä ja Smaug sai olla sylissä niiden ajan. Lemmikkieläinosastolla Smaug ja Vinski saivat myyjältä hieman makaeväsä ennen kuin matkamme taas jatkui.

Smaug sai paljon ihasteluja, onhan se ihanan pörröinen ja söpö! Kaikkiin lähestyviin se kuitenkin suhtautui avoimesti ja reippaasti. Smaug lähestyi itse tervehtijää ehkä puolet kerroista ja puolen silittelijöistä piti hieman houkutella Smaugia rapsuteltavaksi. Söpöin kohtaaminen oli ehkä 4v? 5v? tyttö, jolle Smaug antoi pusun. 

Ennen kotimatkaa kävimme vielä Robert's Coffee:ssa kahvilla, jossa molemmat pennut kävivät nukkumaan päiväunia tuolien alle.

Kaikenkaikkiaan olen tyytyväinen Smaugin käytökseen ja oli keskustassa muutenkin mukava käydä.



tiistai 28. heinäkuuta 2015

Vienan nosework harjoitukset

Tässä nyt todistusaineistoa, että ei me pelkästään olla lusmuiltu Vienan saikun ja juoksujen aikana. Viena tosiaan on edisynyt tosi hyvin. Etsii tässä eukalyptusta ja ilmaisee sen maahanmenemällä. Ensimmäisen se ilmaisi istumalla, kun haju oli niin korkealla, se suotakoon :) 



Ja loppukevennykseksi Smaugin kohellusta <3



Saimme Smaugin videosta palautetta, että isommat purki ja pulatut puukuuio! Katsotaan mitä ensi kerralla kehitämme! ;)

lauantai 18. heinäkuuta 2015

Juoksutauko

Vienalla alkoi nyt juoksut tänään 18.7, joten nyt me olemme siis myös Vienan juoksutauolla! Sitä suuremmalla syyllä nenähommia!! <3

Edellisistä juoksuista on 7kk. Edellinen juoksuväli oli 9kk. Katsotaan mihin juoksuväli kehittyy. : )

perjantai 17. heinäkuuta 2015

Saikutusta

Vienalla venähti tässä taannoin reisilihas/lihakset, joten nyt vietämme sitten kipulääkekuuria ja tiukkaa saikkua viikon verran. Tämä tarkoittaa sitä, että emme pääse haarrastamaan agilityä, lenkkejä tai frisbeetä.

Mutta tämä tarkoittaa sitä, että meillä alkoi nenänkäyttö viikot. Viena pääsee siten treenaamaan Nose Workia, mikä on sinänsä odella huippulaji ja siitä Viena väsyy osi nopeasi. Onhan nennän kjäyö ja ajattelu Vienalle aina yhtä vaaivaa <3

Myös Smaug pääsee kotona treenaamaan arkijuttuja, hieman nenänkäyttöä ja muuta vastaavaa.

Yritän saada treenejä valokuvattua ai videokuvattua, jotta tekin pääsisitte mukaan meidän treeneihimme!

Mukavaa viikonloppua kaikille!