torstai 4. lokakuuta 2012

Tiksin kunkku vai liekö sittenkään?

Tänään tuli sitten käytyä Neiran kanssa Tikkurilan keskustassa. Neira aloitti hieman epävarmuuttaan haukkumalla vähän käveleviä ihmisiä se kuitenkin helpotti jonkin verran kierroksen aikana. Tein siis vain pienen ympyrän tikkurilan aseman ympärillä. Se kävelee ihan kohtalaisesti sivulla ja yritän olla antamatta hihnan kiristyä, että se ei haukkuisi sen takia. Ihan varma en ole kuinka pahasti Neira on ketjuttanut sen haukkumisen, koska kotona se haukkuu jonkun nähdessään ja katsoo minua tyylillä "enkö haukkunutkin hienosti, annatko nyt palkkion kiitos?"- joten ihan varma en ole onko se todella epävarmuutta vai ketjuttamista vai peräti intoa pomppia ihmisten päälle...Oletettavasti epävarmuutta... joten seuraavaksi onkin sitten tarkoitus vain mennä sen kanssa kaikkialle.

Neira tervehtii kyllä kohtalaisen nätisti sitä silittäviä ihmisiä (tosin se tykkää pomppia kuin kenguru heidän päälleen tarpeeksi innostuttuaan mikä ei ole kovin onnistunutta). Neiraa ei kuitenkaan kauheasti kiinnosta, jos joku haluaa sitä silittää. Se tahtoo ennemmin nameja minulta : D mutta sitten kun sille antaa luvan ja jos silittävä ihminen hieman houkuttelee sitä luokse, niin se yleensä pomppii muutaman kerran ympyrää tai heidän päälleen (-,-) ja sitten palaa takaisin luokseni. Hassu kaveri. Enemmällä harjoittelulla tästäkin tulee varmasti ihan hyvä lopputulos.

Eilen tulin mitanneeksi Neiran säkäkorkeuden. Se on jo 46cm ja painaakin sen 14kg niin kuin aiemmin sanoin. Eipä enää tarvitse kanniskella sitä. Onkin ihan hyvä, että hihnassa kävely alkaa pikkuhiljaa sujumaan sen verran, että se malttaa kävellä minun vierelläni eikä hypi Kiiran niskaan. Tosin en vieläkään vie niitä yksin samaan aikaan, koska siitä ei tule mitään. Mutta häiriönä Kiira vierellä Jennyn kanssa, niin Neira kävelee minun kanssa ihan kivasti : ) Jee!

2 kommenttia: