maanantai 12. marraskuuta 2012

Barffausta!

Neira on pitkään syönyt Kiiran ruuan jämät. Se on myös jäänyt haukkumaan, kun Kiira saa parempaa ruokaa, jolloin Kiira on saattanut jättää sille ruokaa ja Neira on päässyt barffauksen makuun. 

Neira on siis joutunut syömään sekalaista. Omaa nappulaansa ja Kiiran barffia. Olen kuullut tämän olevan huonoin mahdollinen yhdistelmä, joten päätin ryhtyä tuumasta toimeen. Neiran nappulapäivät olevat ohi. Voin syöttää Neiralle niitä kuitenkin nappuloita koulutuksessa. Se palkkaantuu niistä niin hyvin.

Ostin siihen sopivaa öljyä ja barffaus onkin lähtenyt sujumaan kohtalaisesti. Neira on todella ahne ja syö ehdottoman onnellisena uutta ruokaansa. Ihanaa, kun sille maistuu!

Neiralla on ollut ongelmia pahan hengityksen kanssa. Toivon barffiin siirtymisen vähentävän tätä. Olen myös miettinyt Neiran piereskelyä ja huomannut, että suurilla vehnäannoksilla se todella pieree enemmän. Esimerkiksi, jos olen kouluttanut sitä paljon ja se on saanut paljon nakkia, niin pierut ovat sen nukaisia. Toivon todella barffiin siirtymisen helpottavan tätä!

Neira saa yhdellä aterialla lihaa ja kasviksia. Toinen ruoka onkin sitten lihaisia luita. Neira syö todella mielellään kaikkea. Olen kuitenkin huomannut, että poro ei ihan ole Neiran lempiruokaa. Kaikki muu kuitenkin tuntuu menevän. 

Tämä on vasta alkua ja kirjoitan jatkoa enemmän miten ruokailu lähtee sujumaan.!

2 kommenttia:

  1. Meilläkin oli Nitan kanssa hajuhaitta ongelmaa kun neiti tuhautteli erittäin usein. Silloin meillä oli käytössä Brit Premium M junnuruoka + naudan jauheliha. Vaihdoin tuon ruuan kasvattajan suosittelemaan Husse Lohi-Riisi-nappulaan ja siihen lisäksi Murren Murkinan valmis (barf)pötköjä, joko liha-kasvis tai sika-kasvis. Eipä tyttö enää paukuttele :) Taisi olla joku pikkuaine mikä aiheutti tuon, myös karvaa lähti tuhottomasti.

    Tottakai monella on omat mielipiteet nappulan ja barfin sekoittamisesta, mutta Nitan veljen omistajalla on 20v. kokemus näistä ja hän menee samalla ruokavaliolla kun Nita, meille ainakin sopinut ja ruoka maittaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei! Kuulostaa hyvältä. Toivon siis itsekin sitten, että Neiran paukuttelu jää vähemmälle.

      Meillä nappulaa käytetään nyt vaan herkuksi. Mulla menee Neiran kanssa kouluttaessa todella paljon herkkuja yleensä, että sinäänsä ne sekottuvat.

      Kiitos, kun kerroit, niin minun ei tarvitse ihan panikoida, kun ruuat menee vähän sekaisin!

      Poista