sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Haaste: I ja II

HAASTE I:

Vastaan haasteeseesi, Daisy! Neira on niin nuori, että oli hieman haastavaa vastata, mutta vastasin tähän asti esiin tulleiden piirteiden perusteella.

Kysymykset:

1. Mikä sai sinut valitsemaan juuri hänet? Miksi juuri tämä koira?
Pidin molemmista vanhemmista. Kasvattajat vaikuttivat kohtalaiselta ja ajankohta sopi ihan hyvin. En loppujen lopuksi harkinnut Neiraa kovinkaan kauaa. Rotua mietin vaikka kuinka kauan, mutta sitten kun olin päätynyt nahkacollieen, niin en vain enää malttanut odottaa, että saisin oman nahkavauvan kätösiini.

2. Miten päädyit rotuusi?
Se oli pitkä prosessi! Huh! Ensin ajatus oli tietysti belggari, mutta en ollut varma mitä terävyydellä tekisin ja miten ihmeessä sitä kouluttaisin pois. Australianpaimenkoiraakin harkitsin, mutta sekin tuntui liian haastavalta. Lapinporokoirassakin oli sellaisia piirteitä, joita en ollut varma hallitsisinko. Sieltä löytyi myös terävyyttä, jonka kanssa en ole niin varma osaanko tehdä töitä oikein.

Tahdoin ensimmäiseksi koiran, josta löytyisi paukkuja harrastuskoiraksi halutessani, mutta joka olisi rauhallinen ja mukava kotikoira kunnon lenkeillä jos en harrastuksissa jaksaisikaan. Tämän oivalluksen jälkeen päädyin collieen. Pk colliet vaikuttivat sen verran sairailta, että päädyinkin sk collieen, koska sieltä tuntui löytyvän kivoja kasvattajiakin.

3. Tuleeko laumaasi vielä tulevaisuudessa erirotuista koiraa? Mikä rotu?
Bordercollie, belgianpaimenkoira, lapinporokoira tai australianpaimenkoira. Tällähetkellä vastaus olisi ehdottomasti bordercollie.

Neiran naama ruuan myöhästyessä
4. Jos koirasi olisi joku julkisuudenhenkilö, kuka hän olisi? Miksi?
Tehotyttöjen poppana. Neira ainakin yrittää pelastaa maailman parhaan näkönsä mukaan. Neiran kuva maailman pelastamista on haukkumalla. Se haukkuu linnut karkuun ja kaikki ihmiset pois. Kaikki koiratkin se karkottaa superhaukullaan ja kokee varmasti itsensä hyvin mahtavaksi koirien hävitessä horisonttiin tai talojen kulmien taakse. Neira on sellainen rämäpää kuin poppanakin ja tekee ehdottomasti ennen kuin ajattelee! Vihreä sopii Neiralle muutenkin.

5. Kummallisin asia/elintarvike mitä koirasi haluaa syödä?

Nakkipaketin muovikuoret.

6. Jos koirasi olisi ihminen, millainen olisi hänen pukeutumistyylinsä? Lisää kuva.
Poikatyttömäinen. Armeijakuosi.

7. Mikä on koirasi lempiasia koko maailmassa?
Syöminen ja nukkuminen jollain pehmeällä ja lämpimällä alustalla.

8. Kumpaa vanhempaansa koirasi muistuttaa enemmän? Millä tavalla?
En ihan tiedä. Neiran äiti on ainakin kuulemma äänekäs. Neirakin on hyvin äänekäs, joten ainakin äitiinsä Neira on tullut siinä mielessä. Isältään Neira on perinyt työinnon ainakin. :)

9. Millaisia pentuja koirasi jättäisi? Olisiko koirasi hyvä valinta jalostukseen? (Vaikka koira olisi leikattu, kuvittele silti)
Kovia. Itsenäisiä. Rauhallisia. Luupäisiä pentuja. Minusta Neiran pennuista saisi oivia harrastuskoiria. Neiran voisi astuttaa jollain hieman pehmeämmällä kaverilla. Neira olisi minusta oikealla uroksella oikein hyvä narttu jalostukseen. Se on ainakin toitaiseksi vaikuttanut hermorakenteeltaan tasapainoiseksi ja mukavaksi koiraksi. Neiran kaveri voisi olla ehkä hieman taistelutahtoisempi kuin omani, jos siitä tahtoisi vielä paremman harrastuskoiruuden. :)

10. Kuva, joka kuvastaa parhaiten koirasi ajatuksenjuoksua.
Neira osasi jo 8 viikkoisena arvostaa omia tavaroitaan/esineitään/ruokaan/lelujaan. Tänäkin päivänä se puolustaa omaansa.

11. Mitä koirasi vihaa ylikaiken maailmassa?
Myöhästynyttä ruoka-aikaa. :D

HAASTE II: Kiitos Jenny haasteesta!

1. Minkä takia olet valinnut juuri tämän nimen koirallesi?
Neira on lyhenne Neirendhasta ja Gwyneirasta. Neirendha oli oman roolipelihahmoni paras ystävä, joten ajattelin, että koiranikin ansaitsee tällaisen itselleni tärkeän nimen. Kyseinen roolipelihahmo on rämäpäinen poikatyttö. Olisin voinut hieman ajatella ennen kuin nimesin koirani, koska Neirasta tuli aivan samanlainen! :D

2. Mitä koirasi tekee tällä hetkellä?
Nukkuu.

3. Mitä kaikkea koirasi on syönyt tänään?
Nakkia. Nappulaa. Lammasta. Kasvismössöä. Kananmunaa. Hieman pahvia maistellut ja tietenkin keppejä ollessamme Haarajoella.

4. Jos pitäisi valita koira pelkästään värin perusteella, minkä värisen koiran sinä valitsisit?
Bluemerle.

5. Jos koirasi saisi päättää mitä tekisitte huomenna, mitä koirasi päättäisi?
Söisimme varmasti koko päivän.

6. Kuka on koirasi paras koiraystävä?
Kämppikseni koira Kiira. Kiira on ehdottomasti Neiralle tärkein koira.

7. Mikä on koirasi suosikki leikki?
Neira pitää juoksemisesta. Sille on aivan sama onko sillä itsellään keppi suussa tai jollakin sen kaverilla, mutta Neira juoksee joko itse edellä ja muut perässä tai sitten se jahtaa muita, mutta juokseminen on Neirasta ehdottomasti parasta.

8. Missä koirasi nukkuu öisin?
Omalla pedillään huoneessani. Neira pitää kaikesta pehmeästä, eikä se suostu nukkumaan kovalla alustalla. Tämä on ehkä ainoa Neiran naisellinen piirre. Mukavuudenhaluisuus tässä asiassa.

9. Mikä on ensimmäinen koirallesi ostama tavara?

Sellainen pinkki hihna ja pantasetti. Tällä hihnasetillä onkin oikein hauska tarina. Ajattelin ensin, että se on turha, koska Neiralla on niin suippo pää, että panta tulee varmasti helposti pois, jolloin joutuisin vaihtamaan setin. Näin ei kuitenkaan käynyt. Minä heitin hihnan järveen. Kyllä, luitte oikein, heitin sen järveen. Yritin kalastaa keppiä ja heitin sen epäonnekseni järveen. Se ei kuitenkaan ollut hihnan loppu. Ensi kerralla, kun tulimme järvelle, niin hihna oli uinut lähemmäs. Nostimme sen jävestä ja siitä riemu vasta alkoikin. Tämä oli kahden metsästäjän lempilelu (viittaan Sambaan ja Prinssiin) Kaksikko leikki oikein pitkään ja hartaasti hihnalla. Emme ottaneet sitä silloin mukaamme ja kolmannella kerralla se ei enää ollut järvellä, vaan se oli mystisesti kadonnut.

10. Mikä on ensimmäinen koirasi oppima käskysana?
Istu.

11. Mikä on paras koirastasi oleva pentukuva?



Minun kysymykseni teille: Laika, Sinister, Prinssi,

1. Oliko rotuvalinta se mitä alunperin ajattelit?2. Mikä on koirasi lempilelu?
3. Kuka on koirasi idoli?
4. Kuka on koirasi lempi -lauman ulkopuolinen - henkilö?
5. Mikä on koirasi paras harrastuskuva?
6. Mistä eläimestä koirasi pitää eniten, jos ihmistä tai koiraa ei saa valita? Miksi?
7. Mikä on koirasi suurinta herkkua?
8. Mikä on koirasi pahin tapa?
9. Mitä lähimmäisesi ovat olleet mieltä koiran hankinnasta?
10. Miltä koirasi näyttäisi, jos olisi ihminen?
11. Koirasi suurin saavutus?

2 kommenttia: