sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Iloinen päivä!

Jälleen yksi kisapäivä takana enkä voisi olla ylpeämpi Neirasta ja Kiirasta. Siis suorastaan hurjaa miten päteviä koiria saan vidä kisaradalle. Ihana fiilis oli tänään molempien kanssa. Neira oli hakemassa toista hyväksyttyä tulosta ALO- luokasta ja Kiira oli tutustumassa AVO- luokkaan. 

En ollut valmistautunut aivan niin kuin piti Kiiraa varten. En ollut kerennyt/jaksanut tulostaa AVO kylttejä ja tutustua uudestaan luokkaa koskevia sääntöjä. Alokas luokassa saa käyttää enemmän helpottavia käsiliikkeitä ja pyöriä itse suuremmassa kaaressa käännöksissä kuin avoimessa luokassa. Avoimessa luokassa tulee myös lisää kilpailukylttejä itse radalle, joten rata on hieman pitempi kuin ensimmäisessä luokassa. Huomasin tämän siis tänään radalla ja rataantutustumisen yhteydessä.

Kiiran tulokset kisaradalla: Kiira osasi luonnollisesti kaikki alokasluokan liikkeet. Tyttönen osasi myös osan avoimenluokan kylteistä. Ne mitkä jäi hieman vähemmän hyviin suorituksiin oli hyppy, houkutus ja pyörähdys. Yritin äkkiä opettaa Kiiralle pyörähdyksen ennen kuin menimme kisaradalle, mutta sadetakkinen sihteeri oli liian suuri häiriö, joten Kiira ei suostunut tekemään pyörähdystä. 

Hyppy oli siis agilityeste, joka oli nostettu maxi korkeuteen. Eli 45cm? 50cm? Kiira on tottunut lähinnä tokoesteen hyppyyn joten sitähän se yritti hurjasti. Kiira käveli esteelle ja ponnahti sen yli. Rima putosi, joten -10p. Houkutuksesta minulla ei ollut aavistustakaan mikä se on ennen kuin olin käynyt tutustumassa rataa. Kyllä. Tämä on minun tapani oppia. Menen perse edellä puuhun opin virheistä ja korjailen niitä sitten. On toiminut tähän asti. Houkutuksessa oli siis keiloja ja purkki, jossa oli jotakin ruokaa. Koiran kuuluu siis kulkea vapaana avoimessa luokassa. Houkutuksessa kävellään siis kahdeksikko kahden kartion ympäri ja vaaditaan koiraa ohittamaan houkutuksen kohteet. Keilauskeilat Kiira jätti kyllä, mutta ruokahoukutus oli Kiiralle liian suuri, joten -10p siitäkin. Kiira teki myös pienempiä pikkuvirheitä, mutta ne saa kyllä korjattua. Tulos: 66p eli hylätty.

Neira taas pärjäsi upeasti! Selvästi viikkojen tauko on tehnyt sille hyvää. Neira seurasi kuin unelma. Se teki kaiken minkä pyysinkin. Hieman ehkä edistäen pujottelusta, josta -1p. Minä kuitenkin opettelin JÄLLEEN radan väärin. Milloin minä opin? Opettelin siis kaksi kylttiä väärin, joten Neira tietysti suoritti ne väärin. Olisi Neira osannut ne alkuperäiset kyltit, mutta minä vahingossa käskin väärin. Neiralla on siis odotettavissa luokkanousu 11.8 kisoissa, koska kyllä se osaa! Hieno tyttö! Heinäkuun ohjelmaan kuuluukin sitten avoimen luokkaan valmistautumista. Neiralla on avoin luokka edessä elokuun lopussa! Neiran tulos 79p hyväksytty.

Viena puolestaan osaa viimeinkin istua sivulle ilman käsimerkkiä! Hurja tyttö! Viena osaa myös mennä maahan ja istua. Paikoillaan se pysyy parhaiten istumassa. Seistä Viena osaa jotenkin. Ei käskystä, mutta mätsäreissä se on pönöttänyt ihan kivasti ja älynnyt, että pönötyksestä saa namia. Fiksu tyttönen. <3






































































13 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kyllä. Olen todella tyytyväinen. :)

      Poista
    2. Kannattaa!

      Mua vaan niin naurattaa se sää.. Ei olis voinu enempää sataa :D

      Poista
    3. No ei ois joo. :D Arvaa oliko ihanaa istua siellä koko päivä. Puolet ajasta satoi. :D

      Poista
    4. Me onneksi selvittiin lyhyemmällä ajalla siellä :D

      Poista
  2. Onnea Neiran hyväksytystä tuloksesta! :)

    VastaaPoista
  3. Perse edellä puuhun on mahtava asenne. ;D Onnea Neiran tuloksesta. :)
    Maksikorkeus on muuten 55-65 cm.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin varmaan onkin se 55-65cm. Taisi se olla Kiiran säkän korkuinen se hyppy. Ei ihme, että ei hypännyt. :D Mä kans tykkään omasta asenteestani. ;) Vaatii ehkä parit kisat ennen tuloskia, mutta ei se haittaa :D Ja kiitos. Neira tarvitsee välillä onnea, kun sen omistaja on vähän toope. :D

      Poista