perjantai 5. heinäkuuta 2013

Treenailua

Vähän alkaa lomailu jäädä taakse ja edessä on syksy ja rallytoko urat! Rally-tokosta tulee vasta ensi vuoden toukokuussa virallinen, mutta olen silti päättänyt hakea hieman tuloksia sieltä puolelta. Trakoituksenani olisi saada Vienalle pohjia rally-tokoa varten ja ensi vuonna olisi tarkoitus vääntää tottista jälkeä varten. 

Tällä hetkellä Viena osaa tulla sivulle pienen käden liikkeen avustamana. Myös suullinen käsky yksinään toimii, jos tyttönen keskittyy. Tämä on ollut aina ikuinen murheenkryynini ja varsinkin kasvavalla koiralla. Nyt Viena on kasvanut suurinpiirtein oikean kokoiseksi ja oikeaa asentoa voi alkaa hinkkaamaan pikkuhiljaa.

Makaamaan Viena osaa mennä sanallisesta käskystä. Käsimerkin olen saanut hiottua jo pois. Viena vain tuppaa nousemaan ylös jos minä kumarrun liikaa. Se on jotenkin hassua. Kai se on oppinut, että kun minä kumarrun ja nousen ylös, niin sekin voi nousta ylös. :D

Istumisen taisin opettaa Neiralle ihan ensimmäiseksi. Se onkin tosi vahva. Välillä, jos on liian paha häiriö, niin ehkä sitten auttaa käsiliikkeen apu, mutta muuten olen ihan tyytyväinen. Viena pyllähtää suht nopeasti. :) 

Sesomisen alkeita ollaan tässä treenailtu. Niin näyttelyseisomista kuin ihan perus seisomista. Olen naksauttanut, kun Viena seisoo ja palkannut oikeasta katsomasuunnasta, eli eteenpäin sen pitäisi katsoa näyttelyissä ja muuallakin. Tämä vaatii ehdottomasti vielä hiomista, mutta ei se ihan mahdottomalta vaikuta. Viena on aika fiksu likka.

Seuruussa meillä on myös otettu pohjia samoin kuin eteentulossa. Nämä ovat vielä hieman enemmän hakusessa, mutta hiljaa hyvä tulee vai miten se meni? Myös takaakiertoa olemme harjoitelleet. Takaakierto tulee rally-tokossa. Sitä siis täytyisi treenata ennen kuin Viena täyttää  10kk, jotta sille saisi kisat heti sen kunniaksi.

Neiran kanssa taas teemme tällä hetkellä AVO-liikkeitä. Neira osaa kaikki ALO-liikkeet jo, joten ei tarvitse kuin hakea yksi hyväksytty tulos ja olemme rtk1 Neiran kanssa. AVOssa uusia liikkeitä on houkutus, pyörähdys ja hyppy. Hypystä en aio kantaa murhetta. Neira on kuitenkin agilitykoira, joten se osaa kyllä hypätä esteen yli. 

Pyörähdyksen Neira oppii hiljalleen. Se seuraa hyvin kättä, mutta naksutin koulutettu ja operanttikoira ei kuitenkaan ihan helposti harhaudu sivulta seuruun aikana. Neira kuitenkin seuraa kättä sen verran hyvin, että tämä ei ollut ihan mahdoton sille opettaa.

Mutta houkutus... Neira on niin perso ruualle, että en tiedä mihin joudun tämän houkutuksen kanssa. Houkuttelussa siis voi olla jotain metallista, puista tai muovista houkutuksen kohteena. Houkutus saattaa myös olla muovipurkkin, jonka sisällä on ruokaa. Koira ei siis saisi mennä haistelemaan näitä vaan pitäisi pysytellä minun rinnallani koko ajan. 

Saa nähdä kuinka käy!





Myös Kiira osaa jo pyörähtää!

3 kommenttia:

  1. Olisi tosi kiva saada joskus vaikka videota teidän treeneistä! :)

    VastaaPoista
  2. Viena teki hirrrmusen pätevän sivulletulon mulle mätsärissä, vähän heilautin kättä ni kyl oli hieno <3 On se mahti!

    VastaaPoista