sunnuntai 4. elokuuta 2013

Arkipäivää

Yleensä puhutaan, että vuorotyöt eivät sovi koiranomistamisen kanssa. Yksinään se voikin olla raskasta, mutta kämppiksen kanssa arki sujuu kohtalaisesti. Ainahan en tosiaan tule asumaan kämppäkaverin kanssa, mutta sen ajan aikataulutuksen näkee sitten. Nyt takaisin nykypäivään.

Aamuvuoro

Herätys on meidän koirilla ja minulla neljän jälkeen aamulla. Pakkaan pallon ja heittokäden mukaan ja lähdemme johonkin metsään pallorallille. N. tunnin lenkki kestää yhteensä. 15min alkuverryttely 30-45min pallorallia ja 15min jäähdyttelyä hieman päivästä riippuen. Yleensä pinnaan ralliajasta enkä lämmöistä. Pyrin saamaan koirat käymään tarpeillaan ennen kuin yskikään pallo lentää ja koirat ovat tainneet huomata sen. Ei montaakaan hetkeä, niin tarpeet on tehty ja katse on liimautunut heittokäteen.

Kotiin päästyäni koirat jäävät lepäämään ja itse menen joko koneelle hetkeksi, keitän kahvia tai muuten vain jumitan aamulla. Jos en mene pyörällä töihin niin käyn suihkussa ennen kuin lopulta lähden töihin. Yksikään koirista ei edes yritä mukaan. Ovat kai oppineet, että lähden töihin.

Töistä palattuani kello on n. 16 ja sen jälkeen pohditaan onko tänään treenipäivä vai metsäpäivä. Vaihtelevasti käymme joko metsälenkillä, ottamassa Luukissa juoksukuvia tai sitten menemme lähialueen parkkipaikalle treenaamaan. Illaksi kotiin tekemään ruokaa ja koirat nukkumaan.

Iltavuoro

Huonoin vuoro koiranomistamisen kannalta. Yleensä iltavuoron jälkeen tietää aamuvuoroa mikä on ihan syvältä unirytmin kannalta ja koirien lenkittämisen kannalta. Yritän käyttää koirat pitkällä lenkillä tai treenaamassa ennen iltavuoroa. Aina ei jaksa ja silloin vain nukun pitkään, jolloin kaikki lenkitys jää kämppikselle. Väsyneenä iltavuorosta harvoin jaksan sen jälkeen lähteä pitkälle iltalenkille. Että ennen työpäivää se lenkitys yleensä tapahtuu jos tapahtuu.

Yövuoro

Päivä ennen yövuoroa tietää pitkälle nukuttua aamua ja sen jälkeen teen kaikkea mahdollista. Lähden 5h jälkimetsään tai monen tunnin treenireissulle/ metsälenkille/uittoreissulle. Hieman riippuu koirien jaksamisesta ja omasta jaksamisesta. Öiden välissä (yleensä kolme yövuoroa putkeen) olen aivan zombie ja silloin kämppis saa vallan hyvin päättää mitä tehdään, koska aivoni ovat silloin aivan narikassa. Silloin aikaa on vähän nukkumisen ja seuraavan työvuoron välissä, joten aika rivakkaan täytyy sängystä pinkaista koiria lenkittämään. 

Vapaapäivät

Ah. Vapaapäivät ovat aivan huippuja. Yleensä lähdemme joko jollekin kisaretkelle kuten toissaviikonloppuna. Enemmän siitä voitte lukea tästä. Myös vapaapäivät saattavat mennä monen tunnin jälkireissussa tai ihan vain koirien lepoäivä/ ihmisten lepopäivä. Hieman päivästä riippuen. Mutta aivan mahtaviksi ja tapahtumarikkaiksi ne saa ystävien ja koirien kanssa!

Tänäänkin vietin vapaapäiväni ensin tunnin aamulenkillä Neiran ja Vienan kanssa. Mukana vipelti napurin keskarivillis Laika ja kääpiövillis Loltsi. Sitten kotiin itse aamukahville ja aamupalalle. Tämän jälkeen suuntasin kahdeksi tunniksi Vienan kanssa koirapuistoon Vienan belgikaverin Zeuksen kanssa. Viena pääsi lopulta kotiin lepäämään ja sitten lähdinkin Neiran ja Kiiran kanssa uimaan Ruskeasannalle sellaiselle mukavalle uimakuopalle. Siellä vietimme puolitoista tuntia ennen kuin tulimme kotiin huilaamaan. Minä hain hieman kiinalaista itselleni ja koirat saavat luita illalla. On mahtavaa omistaa koiria! (Kämppis, Jenny olikin luovuttanut koirat minulle päiväksi ja lähtenyt itse reissuun)

Viena ja Kiira
Neira ja Kiira



Ps. Enkä siis väitä, että jokainen arkipäivä olisi ruusuillatanssimista todellakaan. Tässä postauksessa ajattelin vain kertoa noin suurinpiirtein kuinka lenkitän koiria töistä huolimatta ja miten yritän väsyttää kaksi aktiivista koiraani. :)


8 kommenttia:

  1. Tää postaus tarvii tykkäys-napin! <3

    VastaaPoista
  2. Onni on poikaystävä, joka pystyy myös huolehtimaan koirasta :) Teetkö siis täyspäiväistä vuorotyötä, vai osa-aikatöitä? Itse pikaruokaravintolassa työskennellessäni iltavuorot olivat koiran (ja ennenkaikkea pennun, Kake tuli meille silloin, kun kävin töissä!) kannalta helppoja, sillä itse olin aamun kotona ja lenkitin koiran, sitten lähdin töihin ja koira maks. 2h kotona yksin. Poikaystävä kävi yliopistolla "normaaliin aikaan" (klo 8-16 maks.) ja oli illan koiran kanssa, kun minä olin töissä. :)

    Hyvältä kuulostaa sinun koirien väsytys, kiitän onneani, että Kake on oppinut myös passiivisemman elämäntyylin, vaan osaa rauhoittua myös tylsempinä päivinä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin lunttaamassa ammattisi, eli nyt ymmärrän tuon iltavuoron haasteellisuuden :) Meillä oli onneksi siis iltavuorot n. klo 21 asti, eli vielä jaksoi lähteä iltalenkille töiden jälkeen :)

      Poista
    2. Onneksi mulla on kämppis. Ei koirat ole onneksi yksin ja pitkiä aikoja ei tarvitse niiden pidättää. Ja jos on itellä paha tilanne, niin kyllähän Jenny ne lenkittää ja auttaa kouluttamisessa, että enhän minä yksin ole. Itken sitten kun valmistun. :D

      Poista
  3. Iltavuorot on kyl niin perseestä koiran kannalta, kummassakaan päässä ei jaksa/kerkee tehdä mitään. Meillä on välillä 10-18 työvuoroo ja voi että se sapettaa, aamulla ei jaksa eikä illalla. Aamuvuorot on parhaita, aamulla nopee lenkki ja illalla sitten on aikaa tehdä joku pitkä kiva lenkki ja jää harrastuksille aikaa + ehkä pääsee johki tapahtumaanki viikolla. Iltavuorossa kun on niin on ihan pimennossa kaikista tapahtumista ja koulutuksista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Iltavuorot on ihan pyllystä. Aamut on parhaita. :)

      Poista
  4. Mäkin haluan painaa tykkäys-nappia!

    VastaaPoista