maanantai 26. marraskuuta 2012

Neira 6kk

Neira täyttää 26.11 6kk. En voi uskoa, että aika menee niin nopeasti. Minunko pikkuiseni jo sen ikäinen? Apua!

Neira on osoittanut pienestä pitäen kovuuden ja rohkeuden merkkejä. Se ei ole pelännyt vielä mitään. Mihin ikinä olen sitä vienyt, niin se on aina vain hetken ihmetellyt ja lopulta käynyt nukkumaan. Ihanan rempseä pentu siinä mielessä ja ehdottoman huoletonta kiikuttaa sitä mukanaan mihin ikinä menenkään. Neira on tähän mennessä käynyt kavereilla, Helsingin keskustassa, Korsossa, mätsäreissä ja ties missä! Ihanaa, kun on näin rohkea pentu.

Kovuutta Neira on taas ilmaissut hieman turhan hanakasti välillä. Neira on sen verran ahne, että se syö kaiken eteensä tulevan. Tämä on johtanut pennun muutaman kerran jopa tappeluun vanhempien koirien kanssa. Haavereilta on onneski vältytty, mutta huhhuh! Neiran kovuus tulee myös esiin, kun se leikkii toisten koirien kanssa. Se ei välitä kovistakaan kolhuista eikä muista niitä enää hetken päästä.Se ottaa aika paljon turpaan ennen kuin se tulee hetkeksi jalkoihini ihmettelemään. Ei se siinä kauaa viihdy ennen kuin se lähtee taas mukaan leikkeihin.

Harrastusten parissa Neira on aika mahtava. Se on aika innoissaan, kun ryhdymme tekemään ja ilmaisee varsin kovaäänisesti turhautuessaan, kun ei ole sen oma vuoro. Aglityyn se syttyy ihanasti ja tekee innokkaasti herkkujen eteen töitä. Se onkin sellainen ahmatti. Saman olen huomannut tokoillessa, että herkkupalkalla se tekisi vaikka mitä. Vaikka lelut ovatkin huippu juttuja treenien ulkopuolella, niin treenatessa sille kelpaisi vain herkut. Tässä voin tietenkin itse vaikuttaa ja alkaa ihan kylmästi leikkimään Neiran kanssa enemmän. Vai mitä olette mieltä?

Neira turhautuu agilitytreenien reunalla. Sitä selkeästi ärsyttää kun ei itse pääse kentälle. Neira huutaa ja räyhää. Ainakin ilman näkösuojaa. Näkösuojalla Neira yltyy haukkumaan lähinnä vain jos joku käyttää samoja käskysanoja tai jos se tunnistaa liikkeiden tekijän. Esimerkiksi jos Jenny ja Kiira tekevät jotain ohjatulla tunnilla niin Neiraa ärsyttää entistä enemmän. Olen myös huomannut, että mätsärikehän laidalla Neira turhautuu ja alkaa huutaa kiukkuaan. Se ei onneksi pure hihnaansa, mutta huuto on ihan tarpeeksi paha.

Neira pääsee yleensä vapaanajuoksemislenkeille. Me käymme harvoin pitkillä hihnalenkillä. Tämä kuitenkin muuttuu talven tullessa. Ei ole kovin mukavaa lähteä pimeään metsään koiran kanssa. Hihnalenkeillä Neira yleensä haukkuu kaikkea ympärillä olevaa, joten hihnalenkkien lisääntyessä pääsemme siis treenaamaan lisää hihnassa hiljaisuutta. 

Lepopäiviä Neiralle kerääntyy välillä turhankin paljon. Itse olen ollut työharjoittelussa enkä jaksa joka päivä pitkiä ja kehittäviä lenkkejä. Tästä syystä Neiralle tulee lepopäiviä. Neira kestää aika hyvin lepopäivät. Jos niitä tulee liikaa, niin silloin se kyllä turhautuu ja se näkyy kotona tavaroiden syömisena ja niiden kanniskeluna. Ulkona se näkyy kaikelle haukkumisena ja remmissä kiskomisena. Väsyneenä Neira haukkuu vähemmän.

Neira on alkanut paimentaa. Se ei ole sellaista suloista pennun paimennusta, vaan kun olemme näyttelykehässä, niin Neira tarttuu lahkeisiini. Se on niin noloa! Viimeksikin sain koko kehän laidan nauramaan, kun piti lähteä juoksemaan Neiran kanssa. :D Pentuni ehkä sai hyvän muun arvostelun, mutta ei siitä tule mitään, että se näykkii reisiäni ja lahkeita juostessamme.

Neira siirtyi muutama viikko sitten raakaruokinnalle. Sen tuloksia on selvästi näkyvillä, kun Neiran ulostukset ovat jääneet vähemmälle. Melkein jo kauhistuin kun ulostuskin on välillä ollut hankalaa vatsan ollessa kovalla. Nyt kuitenkin hieman kirjallisuutta luettuani ja hetken mietittyäni asiaa, niin koen sen ihan hyväksi asiaksi. Neiran ulostusteen ulkonäkö oli aika kamalaa sen ollessa kuivamuonalla ja pierut olivat myös sen mukaisia. Hurraa huuto barf-ruualle, kun nahkalapsen haisevat ilmapommit ovat melkein historiaa!

Hieman Neira on kuitenkin hilseillyt ja olenkin jäänyt miettimään, että onkohan sillä joku puutostila vai käykö sen vartalo läpi sellaista puhdistusta raakaruokintaan siirryttyä. Onko muilla kokemuksia?

























Lisää kuvia kiharagalleriassa

4 kommenttia:

  1. mahtava ja kattava pitkä teksti. Tästä saa koirasta hyvin kuvaa millainen riiviö sulla siellä onkaan käsissään. Mulle mukava kun oon alkanut vähän rodusta kiinnostumaan niin kuulla erilaisista yksilöistä juttua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa! Mahdollisesti tuleva kohtalotoveri sitten. Tervetuloa lukijaksi ja toivottavasti viihdyt. Multa voi kysyä ihan vapaasti rodusta ja yksilöstäni. Kerron minkä tiedän :)

      Poista
  2. Puhdistusta luulen, mutta jos pahenee niin voisin ehkä veikata jotain yliherkkyyttä. Ehkä myös tuleva talvi vaikuttaa :)
    Vaikea kyllä uskoa että barffista tulisi allergiaa jos nappuloista ei :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Jennykin veikkasi tuota puhdistusta, joten sillä mennään. Seurailen tilannetta ja toivon sen hilseilyn taantuvan.

      Poista