torstai 1. tammikuuta 2015

Syksyn hiljaisuuden syy

Mahdollisesti olette jo lukeneet Jennyn ja Tiinan blogeista (jos niitä seuraatte) meidän syksystämme, mutta tässä tulee oma versioni ja omat tunteeni ja ajatukseni.

Takana on rankka syksy ja rankka päätös, jonka jouduin tekemään.
Neira on nyt lopetettu (jo lokakuussa) mutta en ole pystynyt kirjoittamaan siitä, kuin vasta nyt. Tarpeeksi aikaa on kulunut ja olen itsekin saanut hieman eheytettyä itseäni.

Viime keväänä päätin itsekseni, että Neiran on aika päästä vehreämmille nurmille, jos sen oireet ovat kesällä yhtä pahat kuin edellisenäkin vuonna, koska siihen ei tuntunut kuin olevan yksittäisiä helpompia hetkiä ennen pahenemiskausia. Syksyn tullen minusta ei sitten kuitenkaan ollut siihen ihan heti.

Neira on oireillut jonkin verran toista takajalkaansa helmikuusta asti. Se kuvattiin silloin ja siinä todettiin pieni kalkkeuma-arpi, jonka syntyperä on hämärä. Todennäköisesti jossain vaiheessa joku kolhu on tullut mutta ei ollut tietoa, että onko se tullut 2014 puolella vai 2013.

Siitä toivuttiin jonkin verran, ja löysien kintereiden vuoksi eläinlääkäri määräsi meidät agility-kieltoon. Kesällä meille tuli uusi kielto: ei palloleikkejä eikä mitään liian kiihdyttävää.

Tässä vaiheessa kesää myös söimme jo allergia nappulaa, joten Neira ei saanut enää syödäkään mitä halusi.
Elämämme oli siis syksyllä kahdesti viikossa ihon pesua, kevyitä jolkottelulenkkejä (toisinaan poikkesin tästä ja menimme kavereiden kanssa riehumaan) ja allergiaruuan syömistä.



Ensimmäiset pakkaset kun tulivat, niin sydämeni särkyi. Neira ei pystynyt oikein asettumaan pissaamaan, kun ei tiennyt miten päin olisi. Se ei myöskään enää suostunut tulemaan ylämäkeen (meidän normaalille pissalenkille) iltaisin, vaan päätti ennemmin olla joko pissaamatta ollenkaan, tai sitten se meni johonkin helppopääsyisempään paikkaan.

Tällöin päätös oli tehty. Olin kokeillut kipulääkitystäkin syyskuussa, mutta kun se ei oikein sovi kortisonin kanssa niin pallottelu edestakaisin on hankalaa. Se ei tuonut tarpeeksi apua, vaan pahensi liikaa allergia-oireita.

Sitten etsin sopivan päivän kalenterista ja pyysin lähimmät ystävät ja perheen hyvästelemään Neiran. Omaan silmääni olin tehnyt kaikkeni rakkaan pienen ensimmäisen koirani eteen. En halunnut Neiran elämän olevan kipua koko sen lopun elämän.

Blogin kannalta tämä tarkoittaa sitä, että Neiran nimi häipyy blogin nimestä, mutta muuten jatkamme elämää Vienan kanssa harrastusten parissa. Jatkan arjen haasteista kertomista ja muutenkin elämästämme.



11 kommenttia:

  1. Paljon jaksamisia! <3 Toivottavasti kuullaan pian lisää kuulumisia! :)

    VastaaPoista
  2. Paljon voimia, todella surullista. :(

    VastaaPoista
  3. Ompas sulla ihana blogi ja tosi kauniita kuvia! voitasko tehdä silleen että lukisit mun blogia ja mä sun?:) --> http://jellonat.blogspot.fi/

    - voitkos vastailla minun blogiini kommentilla:)

    VastaaPoista
  4. Voi Neira <3 täytyy myöntää että tätä lukiessa tuli ittellekki tippa linssiin

    VastaaPoista