maanantai 1. huhtikuuta 2013

Rallytokoilua

Neiralla oli eilen rallytokon möllikisat (nakkiluokassa). Minä olin ihan varma, että se menee penkin alle, kun eihän Neira osaa puoliakaan liikkeistä. Neira kuitenkin yllätti minut ja teki hurjat pisteet 83/100. Onnea Neiralle.

Radassa oli vain 11 kylttiä eikä siinä ollut juuri mitään kompia. Käännöksiä oli jonkin verran, mukana oli myös pujottelua, koiran kiertämistä ja eteentuloa. 

Minulle suurin yksittäinen virhe oli tvä (tehtävä suoritettu väärin -10p). Eli Neira ei tehnyt liikettä oikein. Liikkeenä oli sivulle tulon jälkeen piti mennä makaamaan. En ole ihan varma missä kohdassa virhe tuli, mutta Neira ei aina laita heti kyynärpäitä maahan ja rallytokossa pitää olla kyynärpäät maassa. Neiran ja minun ongelmaksi näytti tulevan myös se, että Neira luuli kyseessä olleen liikkeestä maahan meno ja j'i hetkiksi maahan, vaikka annoin käskyn lähteä.

Rallytokossa kaiken A ja O näytti olevan kontrolli. MInulla täytyy olla hihna yhdessä kädessä, namikäsi valmiina palkkaamaan lukea kyltit, kertoa koiralle mitä sen pitää tehdä ja katsoa vielä tekeekö se oikein. Tämä tuotti minulle suuria vaikeuksia Neiran kanssa, koska Neiran seuruu ei ole yhtä tiivis kuin Kiiran, joten Neira pääsi haahuilemaan ympäriinsä. Eikä sekään sinäänsä ole ongelma, koska siihen auttaa vain treeni.

Rallytokon seuruu pätkällä en käyttänyt Neiralla sanaa "seuraa" - en tiedä olisiko minun kuitenkin pitänyt? Ajattelin, että pilaan sen tokoa varten sitten, mutta en sitten tiedä? Mitä olette itse mieltä? Pitäisikö siihen käyttää toista sanaa? Olisikohan toinen sana hyödyksi muuallakin arjessa kuin vain rallytokossa?

Kiira taas oli ihan huippu. Meidän pisteemme olivat 95/100. Kiiran vein ensin kentälle ja olin todella hermostunut. Sanoinkin tuomarille, että nyt tätä tyttöä hermostuttaa ja sitten hän lähinä kertoi mitä minun pitää tehdä. Eli minä pyysin esimerkiksi Kiiran ensin sivulle ja sitten käskin maahan. En koskaan lähtenyt liikkeelle, joten tuomarina ollut Tuija Sere lähetti minut liikkeelle. Tämä oli todella opettavainen kokemus ja ihan huippupisteethän Kiira sai. Ongelmana tässä oli tietysti se, että Tuija oli itse oma sihteerinsä, joten hän ei varmaan kaikkia pikkuvirheitäni ehtinyt näkemään.

Kiiran suurimmaksi virheeksi Tuija kirjasi kontrollin menettämisen, kun Kiira loikki muutaman kerran päälleni askelissa ja kerran se jäi seisomaan. Jälleen Kiiran kanssa suurin ongelma oli hihnan kiristyminen. Kirottu hihna. Hauskinta Kiiran kanssa oli, kun se jäi kuuntelemaan musiikkia. Annoin kuitenkin käskysanan "sivu"- koiralle, vaikka näin, että se ei ihan kuunnellut. Lopulta kohdennettuaan musiikin lähteen Kiira pyllähti viereeni. Naamallani oli melkoinen virnistys siitä lähtien. Se taisi olla meillä se stressin laukaiseva hetki. Sen jälkeen rata meni todella mallikkaasti.

Videota saattaa putkahtaa myöhemmin ja yritän selkeyttää teille radan ja kyltit!



6 kommenttia:

  1. Wau tosi hyvä! :) tuo Rallytoko on itselleni vielä vieraampi kuin toko. En oikein hahmota mitä kaikkea siihen kuuluu ja odotetaan :D Selvennys blondille?

    Meillä on seuruussa sana "seuraa", mutta sitten lenkeillä on sana "vierelle", jotta Nita tietää (tai siis sen pitäisi tietää, toteutus on eri) tulla vierelle/kävellä vierellä, mutta katsekontaktia ei vaadita. Tämä meillä on esimerkiksi ohitustilanteissa tai jos olen antanut Nitan kulkea edellä ja haluan sen takaisin vierelle kulkemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitan tällä viikolla postausta rallytokolle. ;) Esittelen hieman lajia ja kylttejä, jotta katsojien olisi helpompi ymmärtää ja seurata matkassa :)

      Ajattelin, että Neiralla kanssa rallytokoon oma katsekontaktin tapainen käskysana. Vielä en stressaa, kun en tiedä jatkanko aloluokasta eteenpäin. :)

      Poista
    2. Sitä postausta odotellessa ;)

      Poista
    3. Kyllä ;) eikun raapustamaan... ->

      Poista