keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Kisajännitystä

Pitkän hiljaisuuden syy: hillitön paniikki.

Olen nyt sitten ihan paniikissa. Olen ilmoittanut Neiran ja Kiiran virallisiin rally-toko kisoihin. Emme ole treenanneet läheskään niin paljon kun olen toivonut ja piilottelen nytkin lähinnä kotona. Toivon viimeistään kisan laukaisevan tämän karmivan jännityksen.Kai minua suoraan pelottaa jostain syystä se, että emme ole treenanneet juurikaan. Katsotaan miten minun käy.

Neiran kanssa suurin ongelma on kiristyvä hihna. Neira ei oikein malta pysyä katsekontaktissa koko radan ajan. Lisäksi se ei oikein tahdo laittaa kyynärpäitä maahan ensimmäisellä käskyllä, joten siitä tulee miinuspisteitä. Ainakaan mutaan se ei laita kyynärpäitä. Toinen on tietenkin palkkaamattomuus. Neiralle pitäisi opettaa, että minun kehut on huippujuttu, koska muuten se oletettavasti turhautuu kisoissa.

Kiira puolestaan osaa liikkeet paremmin kuin Neira. Kiira on myös paremmin hallittavissa. Kiiran suurin ongelma on se, että se ei oikein osaa tulla eteen. Kaiken muun se kyllä osaa. Eteenki se osaa tulla jotenkin. Kiiran kanssa suurimmat virheemme möllikisoissa oli ohjaajavirheitä: eli minä jäin pällistelemään kylttejä hölmistyneenä.



4 kommenttia:

  1. Onpa ihanan pirteä hihna ja panta Neiralla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :D Ne on sen kisa vermeet. Rallytokossa kun ei saa olla puolikurkkaria tai kurkkaria. :)

      Poista
  2. Ei kannata turhaan jännittää kisaamista, kannattaa ajatella että ne on ihan tavalliset treenit, jotka joku arvostelee. Ei ne loppujen lopuks oo iso juttu, ekoissa kisoissa tärkeintä on pitää hauskaa ja tutustua kisaamiseen :)

    Itsellä tokokisat meni päin mäntyä jännityksen takia, hoipertelin ympäri kenttää enkä kuullut puoliakaan tuomarin puheista ja koirahan keksi vielä lyödä vähän löylyä ja karata kehästä. Sun oma jännitys tarttuu koiraan, pysy rentona niin koirakin toimii paremmin ;)

    Onnea kisoihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kannustuksesta. Tiedän, että ei pitäisi jännittää ja yritän tehdä jotain omaa rentoutumistreeniä ennen kuin menen kehään koirien kanssa.

      Kiitos, Onnea tarvitaan! :D

      Poista