perjantai 16. marraskuuta 2012

Pentuja ja melskettä!

Neira tapasi tänään belgian beauty - blogista tutut Zeuksen, Deimosin ja Sinisterin. Neira leikkii yleensä pentujen kanssa ja enemmän omaikäistensä kanssa. Edellisellä kerralla, kun Neira tapasi pojat, niin Zeus ei ollut vielä mukana kuvioissa. Silloin myös Neira oli nuorempi ja tuntui jäävän jalkoihin pahemmin.

Tänään Neiralla oli lähinnä omaa kivaa, kun viisi muuta belgiä juoksi omaa ympyrää. Välillä Neira kuitenkin sai belgit jahtaamaan itseään ja silloin Neira oli onnellinen. Neiralla on paha tapa läimiä pentuja. Se ei oikein ymmärrä miten leikitään nätisti. Zeuksenkin se sai kiljumaan kaksikon ensikohtaamisella. Ehkä se joskus oppii? Oli kahdella pennulla kuitenkin välillä kohtalaisen hauskaa. Ehkä ensi kerralla sujuu paremmin, jos Zeus malttaa olla syömättä Deimosin häntäkarvoja. Silloin Neira ja Zeus saattavat päästä leikkimiään paremmin. Olin kuitenkin mielissäni, kun porukka näytti tulevan ihan hyvin toimeen eikä Neirakaan jäänyt jalkoihin.

Meille tuli myös kylään Neiran lempi omaikäinen, nimittäin Samba! Pennut riehuvat aina tovin ja sitten he sammuvat. Neira menee nukkumaan alakertaan ja Samba nukkuu Jennyn päällä, olkapäällä tai jossain. :D Se on aika huvittava näky!

Kuvia touhuista alla ja lisää kiharagalleriassa!

Samba
Neira












Zeus ja Neira
Belgit: Sinister, Zeus, Deimos ja Kiira
Neira ja belgit
Zeus, Deimos ja Neira
Sinister
Deimos

2 kommenttia: