lauantai 12. tammikuuta 2013

Uusia kavereita ja uusia paikkoja

Neira on hieman aristellut uusien koirien kanssa. Tänään olin tyytyväinen, kun me lähdimme treenien jälkeen leikkimään bretoni Elsan kanssa. 

Neira on yhä todella raju. Onneksi Elsa antoi hieman takaisin ja kaksikko juoksi sydämiensä kyllyydestä. Olin tyytyväinen, että Neira ei nostanut pyllykarvojaan tänään. :)

Tätä treenatakseni olen myös käynyt Neiran kanssa viikon aikana Jumbossa ja Korsossa. Neira ei sano ihmispaljoudessa ihmisille juuri mitään. Muutaman kerran se haukahtaa ensin, mutta sitten se tottuu ihmispaljouteen eikä sen jälkeen hauku.

Korsossa ohitimme kolme koiraa. Ensimmäiselle se haukahti kerran ja antoi sen jälkeen olla. Olin todella tyytyväinen. Toisen ja kolmannen koiran kohdalla se alkoi haukkua. Kaksikko oli huskeja. Eikä tilanteessa ollut mielestäni mitään kummallista. Lopulta vain kävelin reippaasti huskien ohi mahdollisimman kaukaa. Neira ei heti lakannut haukkumista. Mikä minua tietenkin harmittaa. En kuitenkaan lannistu. Ensimmäisen koiran kohdalla meni jo ihan hyvin. Toivon edistystä tulevan entisestään ja yritän parhaani. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti