perjantai 22. maaliskuuta 2013

Leikkejä

Viena on nyt viimeinkin päässyt leikkimään toisen pennun kanssa. Huomasin, että sen pitäisi todella päästä tekemään sitä enemmän. Minun täytyy taas ryhdistäytyä, jotta en saa aikaan toista epävarmaa koiraa. Seuraava pentumiitti onkin jo suunnitteilla ja toivottavasti pääsemme sinne riehumaan toisten pentujen kanssa.

Viena tapasi Vean. Vea on nuori 5,5kk saksanpaimenkoiran alku. Vea oli selvästi tavannut pentuja aiemmin ja tiesi kuinka se lähtee hakemaan Vienaa leikkimään kanssaan. Vea on tosiaan musta saksanpaimenkoira ja aika pienen oloinen. En ole tainnut ennen nähdä saksanpaimenkoiria pentuina ja se oli itsellekin jotakin uutta.

Viena reagoi Veaan ensitapaamisella murisemalla. Muistan sen murisseen myös ensimmäisinä päivinään, kun kävimme koirametsässä. Se meni silloin auton alle murisemaan vieraille koirille. Tänään se oli kuitenkin reippaampi. Viena siis murisi hetken, mutta sitten kun sain sen huomion itselleni, niin kävelimme katsekontaktissa lähellä olevalle pellolle. Koirien päästyä irti, niin ei murinasta ollut tietoakaan. Vienalla pysyi kuitenkin ensimmäiset viisi minuuttia häntä koipien välissä ennen kuin se reipastui.

Viena tuijotti aluksi Veaa. Viena ei oikein ymmärtänyt mitä sen pitäisi tehdä toisen pennun kanssa. Lopulta kaiskikko alkoi juosta ja painia. Tätä kesti puolisen tuntia. Viena oli eilisestä aika väsynyt eikä sitä selvästi huvittanut leikkiä kovinkaan kauaa toisen pennun kanssa. Olen kuitenkin todella tyytyväinen lopputulokseen. Vienalla oli häntä pystyssä ja se leikki toisen pennun kanssa.

Kävimme myös piipahtamassa Korsossa Vienan kanssa. Olin itselleni luvannut, että tekisin sen tänään. Viena otti Korson vastaan hieman epäröiden, mikä oli ihan ok minulle. Annoin sen katsella paikoillaan ympärilleen ja se sai makupalan katsekontaktista ja ympärilleen katsomisesta. Lopulta lähdimme liikkeelle ja kävlimme hetken ympäriinsä.

Eli seuraavan kuluvan viikon aikana olisi tarkoitus tavata vielä lisää pentuja ja päästä näkemään muita koiria ja kaikkea muuta ihmeellistä. Korsossa olisi tarkoitus käydä uudestaan, vaikka ei välttämättä enää tällä viikolla. Täytyyhän pennunkin välillä levätä. Toivon myös, että tapaisimme Veaa uudestaan. Pennut näyttivät kuitenkin sen verran leikkivän mielellään, että voisi tavata uudestaan.

Tässä vielä todistusaineistoa, että tapaaminen todella tapahtui.



7 kommenttia:

  1. Missä koirametsässä käytte? :)
    Onko se siis joku ihan koirille "omistettu" metsä missä niitä voi pitää huoletta vapaana? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sipoosta löytyy koirille iki-oma osittain aidattu metsä/kallio alue. Aivan mahtava paikka lenkkeillä koirien kanssa. Saattaa olla todella ruuhkainen tiettyihin aikoihin, mutta muuten mainio paikka. :) Se löytyy Googlesta. Sitten käymme Firalla, Tuusulassa. Myös Haarajoelta olemme löytäneet sellaisen ihanan vesilätäkön, jolla satunnaisesti käymme :)

      Poista
  2. Aargh jotain rajaa :D Mä taas kimitän täällä "vooi apuaaa!" :D :) (Tulkitse: Voi kun söppämöitä! :)

    VastaaPoista
  3. Mietin, että tutunniminen ja näköinen tuo sakemanninpentu, mutta olinkin lueskellut Veasta omassa blogissaan. :)

    VastaaPoista
  4. Hei kiitos vielä tätäkin kautta tapaamisesta ja törmätään ihmeessä uudestaan! Salakatselen vähän Vienaa ja Neiraa täällä.;)

    VastaaPoista