keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Jäljestävä höyryjuna

Pari kertaa ollaan oltu ihan omalla porukalla tekemässä namijälkeä Vienan kanssa. Ne kerrat ovat menneet ihan kohtalaisesti. Ensimmäisellä kerralla Viena ei oikein ymmärtänyt mistä on kyse, vaan se tarjosi onnellisesti istumista, makaamista ja tassun antamista. Seuraavilla kerroilla se on kyllä ymmärtänyt käyttää nenäänsä.

Viena on siis tehnyt ehkä kolme tai neljä peltojälkeä ennen kuin kävin jälkikurssilla. Vienalla on ollut havaittavissa sellaista höyryjunamaisuutta. Se haistelee kyllä tarkasti, että mihin ollaan menossa, mutta nakit jää kyllä matkalla syömättä. Ei siis ihan kaikki, mutta ehdottomasti moni. Viena kulkee kuitenkin sen verran suoraviivaisesti hajun perässä, että olen antanut sen höyryillä sitten.

Eilen olimme tosiaan jälkikurssilla, jossa harjoittelimme jälkiruutua. Kurssin tarjosi Koirapalvelu Virike. Tarkoitus oli siis palkata koiraa siitä, että se pysyy ihmisen hajureitillä. Tallattiin 3 kengänmittaa x 3 kengänmittaa alue ja ripoteltiin nameja reunoille ja tallatulle keskialueelle. Tässä Viena onnistui hienosti. Välillä se kävi harhailemassa hieman pidemmälläkin, mutta palasi kyllä haistelemaan namiruutua.

Tästä vaikeutimme seuraavalla kerralla. Oli ruutu, käytävä ja ruutu. Viena löysi hienosti ensimmäisen ruudun ja söi siitä keskittyneesti makupaloja. Käytävälle se lähti myös makupalojen perässä, mutta jätti puolet syömättä. Viimeisellä ruudulla se jäi taas syömään tyytyväisenä kunnes sanoin "maali" ja lähdimme pois.

Teimme vielä kolmannen kerran tämän ja silloin Viena lähinnä juoksi läpi kuin höyryjuna. Nenä sillä oli maassa, mutta yhtään nakinpalaa se ei matkalla halunnut syödä. Eihän työskentelevä koira nyt syödä kerkeä! :D

Seuraavaksi olisikin tarkoitus opettaa Viena ilmaisemaan keppi, jotta sen voisi aina laittaa maaliin ilmaistavaksi. Sitten ei oikeastaan haittaa, että Viena juoksee radan läpi kepiltä kepille. Taidan kyllä mennä kurssille uudestaankin.







4 kommenttia:

  1. Mielenkiintoisen kuuloinen kurssi :) En itse tiedä jälkiharrastuksesta hölkäsen pöläystä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas olen pahasti hurahtamassa siihen :D BH- kokeet silmissä ja ensi vuoden suunnittelua :D

      Poista
    2. Haha kuulostaa jotenkin tutulta reaktiolta ;D

      Poista