perjantai 20. syyskuuta 2013

Kasvamista

Viena alkaa olla kohta iso tyttö. Juoksuja ei onneksi ole vielä näkynyt, mutta kasvamista on selkeästi näkynyt. Viena on jo Kiiraa korkeampi eli Viena voisi olla n. 59cm? Selkä voisi kasvaa vielä enemmän pituutta ja kaula voisi kasvaa. :D


Viena on yhä karvaton, mutta uskon, että se pian alkaa kasvattaa turkkia. Pentuna sillä oli ihan mukava karvapeite ja odotan sille kasvavan sellainen jälleen. Toivon ainakin. Sillä aikaa voimme kiertää mätsäreitä ja kerätä hyviä kokemuksia ihmisistä ja tottua kosketukseen.

Kuvasta näkyy, että Vienalla on aika pitkät jalat. Saa nähdä miten muuten se kypsyy ja kasvaa vielä. Kiirallahan alkoi ensimmäiset juoksut vasta 15kk iässä, kun Neira aloitti omansa 10kk iässä. Katsotaan mitä Viena päättää. Olen kuitenkin ollut ymmärtävinäni, että belgit kypsyisivät hieman myöhemmin ja juoksut voisivat alkaa hieman myöhemmin?

Onko muilla narttubelgien omistajilla muistikuvia milloin teillä alkoi juoksut? Tai muuten hieman isompien rotujen edustajilla?
















8 kommenttia:

  1. Meillä ekat juoksut tuli vasta n. 2 vuotiaana

    VastaaPoista
  2. Hieno Viena!:)

    Kaverilla on 3 belgityttöä, ensimmäisellä juoksut alkoivat 14kk iässä, toisella tasan vuoden ikäisenä(kehittyi muutenkin tosi nopeasti) ja vika oli reilusti yli 2v. Muistelisin, että tämän jälkimmäisen kanssa käytiin lääkärissäkin pyörähtelemässä useaan otteeseen kun juoksuja ei kuulunut.

    VastaaPoista
  3. Meillä malinoisin juoksut tuli n.14kk iässä. :)

    VastaaPoista
  4. Mun isovillalla ei ole vieläkään ollut juoksuja, ikää 17kk..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisilla kestää. Kaverin mudi juoksi kanssa vasta 18kk iässä. Toivottavasti kohta nähdään juoksuja siellä, että sun ei tartte huolestua :)

      Poista