maanantai 14. huhtikuuta 2014

Agilityä

Meillä oli sisätiloissa sellainen ohjauskuvioihin liittyvä kurssitunti. Se on osoittautunut oikein hyödyllisekis. Olemmehan Vienan kanssa kuitenkin ihan vasta alussa agilityn suhteen.

Vienalla olisi tänä kesänä tarkoitus osallistua Fanny Gottin kesäseminaarille, jonka järjestää Koirapalvelu Virike. Yritän saada Vienan mahdollisimman pitkälle kuitenkaan rehkimättä ihan kohtuuttomasti.

Edellisenä maanantaina aloitimme serpentiinin treenaamisen. Se sujui yllättävän hyvin. Viena ymmärsi, että esteiden yli voi hypätä serpentiininkin lailla. Linkin alla kuvaa ohjaajani Mariannen treeneistä koiransa picon kanssa. Siellä selitetään serpentiini myös todella hyvin.

Meillä oli edellisellä kerralla menossa vaihe 1 ja tänään pääsimme harjoittelemaan seuraavaa vaihetta. Kutsuin Vienan ensin yhden esteen yli ja ohjasin sen sitten toisella kädellä toisenkin hyppyesteen ylitse! Viena näyttäisi hiljalleen ymmärtävän jutun juonen, enkä voisi olla siitä ylpeämpi! 

Tarkoituksena olisi sitten saada Viena ensin hyppäämään itse yhdellä kädellä ohjattuna ensimmäisen hypyn ylitse, sitten käden vaihdoksella pyytää koira samalle puolelle esterivejä kanssani ja sen jälkeen käskeä vielä yli kolmannesta esteestä.

Ruksi olisi Viena, punainen katkoviiva Vienan juoksureitti. Minä itse juoksen/kävelen tässä punaisen katkoviivan kaaren kohdalla.

2 kommenttia:

  1. Blogissani ois sulle haaste!

    http://kultatassut.blogspot.fi/2014/04/11-haaste.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olemme tehneet tämän jokin aika sitten, joten taidan jättää välistä, mutta kiitos kuitenkin haasteesta. :)

      Poista