torstai 6. joulukuuta 2012

Elämää handlerina





Että minä tykkään olla handlerina. Mätsärit ainakin menevät jo ihan rutiinilla. Olin tänäänkin handlerina neljälle eri koiralle: Kiiralle, Neiralle, Samballe ja Deimokselle. Yläpuolella olevassa kuvassa olen siis minä ja Samba, Neira, Kiira.








Kiiran kanssa meillä alkaa jo mennä todella hyvin. Kiira ravaa todella upeasti. Ravissa on vain hieman hienosäätämistä vielä: On opetettava Kiiralle kunnollinen paikka sivullani, jotta saan vielä vähän lmallilla. Minä yleensä vain alan hienosäätää seisomisen kanssa. Kiira siis sisää vauhtia meille. Seisomisessa me oikeastaan olemmekin jo aika hyvällä eisoo aika hyvin ilman mitään käsimerkkejä. Minä lähinnä pilaan kaiken työntämällä nakkia sen nenän eteen ja sitten se tarjoaakin jo istumista. Tässäkin meillä on vielä hienosäätämistä. Kiiran pahin alkuperäinen ongelma on nimittäin juuri selätetty: Tänään se ei väistänyt enää tuomaria kuin ihan hitusen. Hip, hip hurraa! Ihanaa! Tulos: SIN ei sij.

Neiran kohdalla taas. Huokaus. En ymmärrä kuinka saimme tänään punaisen. Neira ei osaa seistä ollenkaan. Ainoa tapa jolla saan sen pysymään kunn on seisoma asennossa on jos pidän siitä kiinni. Hetkittäin se saattaa seistäkin ihan kohtalaisesti. Neiran kuva seisomisesta on vain, että sen takajalat ovat niin levällään kuin mahdollista. Hikitippa -,-'. Neiran ravaus on yhä painajaiseni. Tuomari ehdotti tänään, että pikakävelisin enkä hölkkäisi ja lopputulos näytti jo paremmalta. Neira otti jo muutaman askeleen siten, että sen hampaat eivät lävistä reittäni. Ehdoton iso plussa ja aploodit tuomarille! En ymmärrä miten Neira sai tänään punaisen nauhan. Mietin kämppiksen kanssa, että johtuisiko se Neiran luoksepäästävyydestä. Neira nimittäin antaa tuomarin tehdä ihan mitä vain väistymättä tai mukisematta. Se vain jököttää paikoillaan tuomarin kosketellessa sitä. Se on edes jotakin hyvää Neiran käytöksessä kehässä. Neiran tulos: PUN ei sij.

Samban kohdalla taas minun täytyy vain harjoitella pyykkilaudalla. Samba ei nimittäin tykkää olla pöydällä yhtään. Se kiipeää ennemmin minun syliini. Sambaan ei myöskään saa koskea, joten sitäkin täytyisi harjoitella ennen kuin vien sen seuraaviin mätsäreihin. Samba ravaa todella kauniisti. On ihana katsella kuinka se sipsiuttaa luonnostaan vierelläni. Se on aivan ihana. Vaikka Samba on sekarotuinen, niin tuomarit ovat kehuneet sitä ja kehottaneet ehdottomasti treenaamaan sitä esiintymisen osuutta ja pöydällä oloa. Ehkä Sambasta tulee vielä mätsäritähti jonain päivänä? :) Kunhan vain saamme treenattua lisää. Tulos: SIN ei sij.

Jos ihmettelette kuka ihme Samba on, niin kurkatkaa "lainakoiria" -  otsikon alle tai Jennyn blogiin kiharoista, niin teille selviää enemmän. :)

Deimos. Deimos on tuttavan koira, jonka elämästä voitte lukea enemmän täältä. Me satuimme olemaan samoissa mätsäreissä ja minä ehdotin voivani esittää kyseisen koiran. Minä pdän belgialaisten esittämisestä. Se on niin vaivatonta. Belgianpaimenkoiria kun ei tarvitse opettaa asettelemaan, vaan heidät kuuluu vain asettaa seisomaan spontaanisti ja koiran kuuluu sitten itse hakeutua oikein seisomaan. Olin Deimoksesta todella ylpeä. Se asettui kohtalaisesti seisomaan. Tietysti voisin Deimoksen kanssa edes hieman harjoitella, jotta se asettuisi paremmin seisomaan. Ravatessa meillä meni ihan kivasti. Deimos hakeutuu paremmin vierelle kuin Kiira. Olen siis ensikertalaiseksi Deimoksen kanssa todella tyytyväinen. Me melkein sijoituimme. Oli karvapäästä kiinni, että emme olisi olleet neljän parhaan ryhmässä. Tulos: SIN ei sij. 

Tänä syksynä plakkariini tulee vielä 15.12 Vantaalla olevat mätsärit. Ne ovat tämän syksyn seitsemännet. :) Sen jälkeen suunnitelmissa on tammikuussa mahdollisesti vielä yhdet mätsärit ennen kuin me suuntaamme Kiiran kanssa virallisiin näyttelyihin.

Minulla on itselleni ja Kiiralle suuret suunnitelmat ja unelmat. ;)

Deimos

4 kommenttia:

  1. Deimokselle tuo oli toka mätsäri, ja yhteensä neljäs näytös - ilman harjotusta :D Tänään se sitten näyttikin että osaa ravata, eikä enää peitsaa <3
    Varmaan se seisominen paikallaan tulee myös iänkin kanssa sille, vähän kärsivällisyyttä puuttuu :D Deimoksen olis pakko päästä kaikkialle täysillä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo :D Deimoksella saattaa kans olla sama ku Kiiralla, että vois odottaa sen asettuvan? :)

      Poista
  2. ihana teksti :) taitaa koirakuume olla iskeny ku oon koirablogeissa.. köhköh ;) itellä oli ennen spk :)

    ps, http://mmilya.blogspot.fi <-Muakin saa tulla moikkaamaan ja liity ihmeessä lukijaksi jos tykkäsit! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että viihdyit sivuillani. Tervetuloa uudestaan kurkkimaan mtiä meille kuuluu ja liity sinäkin lukijaksi, jos tykkäsit. :)

      Ps. koirat on kyllä ihania ;)

      Poista