Valoa tunnelin päässä

Muistatteko, kun olen aiemmin kertonut Neiran haukkumiseen liittyvistä ongelmista? Jos mietitte mitä meille aiemmin on kuulunut, voitte lukea tästä ja tästä. Neira aloitti kaikelle haukkumisen jo neljän kuukauden iässä ja siitä se on vain pahentunut iän myötä. Neira on nyt 10kk. Neira on luonteeltaan hyvin äänekäs. Sehän örisee ihan vain omassa pedissäänkin ja haukottelee äänekkäästi. Ei se ole oikeastaan koskaan hiljaa paitsi nukkuessaan.

Olen näistä aiemmista postauksista lähtien alkanut viemään Neiraa erikseen lenkille ja minulla on ollut aina jotakin namia taskussa tai nami ja naksutin. Neiran ollessa nuori naksautin haukkumisen jälkeen 3sec hiljaisuudesta. Se taisi olla virhe. Ainoa mitä Neira siitä silloin oppi taisi olla, että haukkuminen kannattaa.

Nykyään olen tehnyt niin, että odotan Neiran ottavan kontaktia hiljaa ja se saa siitä palkkaa. Joko naksautan hiljaisen vilkaisun jälkeisestä katsekontatista tai sitten vain palkkaan sen ottaessa katsekontaktin hiljaisen vilkaisun jälkeen. Tämä on osoittautunut ihan hyväksi tavaksi. Koirat ovat yhä liian vaikeita ohittaa hihnassa, joten koirien tullessa vastaan minä vaihdan suuntaa tai imutan Neiran koiran ohi. 

Tänään aamulla Neira ohitti yhden ihmisen, joka kulki meidn ohitse metrin päästä aivan hiljaa! Olin todella tyytyväinen. Ohitimme muitakin ja niiden kohdalla se haukahteli, mutta edes yhden ihmisen se ohitti hiljaa, joten sitä on syytä juhlia minusta! Olen Neirasta niin ylpeä! Ehkä tämä tästä vielä muuttuu paremmaksi vielä. On selvästi kannattanut viedä sitä ihan vain keskenään ulos. Samallahan minun ja Neiran keskenäinen suhde on voimistunut.

Neira on kuitenkin collie, joten en leta sen koskaan olevan täysin hiljaa. Toivon, että tulevaisuudessa se haukahtaisi kerran nähdessään jotakin ja olisi sen jälkeen hiljaa. En jotenkin voi olettaa, että se olisi täysin hiljaa. Neira on niin äänekäs muutenkin ja se kuuluu jotenkin sen luonteeseen. Mutta melkein hiljaiset ohitukset ovat toivottavasti tulevasuudessamme.