sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Ei treenejä ilman motivaatiota

Päivän tarkoitus oli löytää jotakin muutakin kuin nakki, jolla saan koirani villiksi. Olen aiemmin näyttänyt Neiralle palloja, häntää ja skinneeziä leluiksi. Näistä Neira on ollut eniten kiinnostunut palloista. Yhden Neiran lempipallonarulelun olenkin onnistunut hvittämään, mutta eiköhän tämä tästä lähde. Viena puolestaan näyttäsi innostuvan kaikista leluista.

Olen näyttänyt Vienalle sellaista vinkuvaa patukkaa ja se aivan riehaantuu siitä! Kai se on äidin maidosta asti tiennyt, että patukat ovat huippujuttu! Palloista Viena kyllä tykkäsi. Se tuli sivulle hienommin kuin koskaan ja todella innokkaasti. Oli ilo katsella.

Neira puolestaan villiintyi aivan kokonaan, kun tein sen kanssa sellaista palloralleilua että heitin pallon hiekakentän yhteen päähän ja juoksin edestakaisin sen kanssa. Neira hyppi ja pomppi innoissaan pallon perään. Ihanaa!

Kiira puolestaan oli sitä mieltä, että pallot oli blääh. Minun kanssani juokseminen edestakaisin oli kuitenkin ihan ok. Enemmän se katseli minua asenteella, että voisin itse juosta pallon perässä.

Alla hieman kuvia treeneistä! Oli muuten aika hikistä hommaa!

2 kommenttia: