tiistai 21. tammikuuta 2014

Agility Viena

Neiralle olenkin jo opettanut lähes kaikki esteet, joten kaikkien esteiden opettaminen ei varmaan suju itse. Kuitenkin osan olen ajatellut opettaa itse ja sitten mennä Vienan kanssa keväällä agilityn alkeiskurssille, jotta ensi vuonna pääsisi syksyksi jatkuvaan ryhmään.

Aion varmaan käyttää namialustaa apuna niin kuin Neirankin kanssa. Eli: koiralle opetetaan, että "ole hyvä" tarkoittaa nyt saa mennä hakemaan palkan namialustalta. Tähän tarvitsee yleensä jonkun kaveriksi, jotta saa kaapattua palkan pois jos Viena huijaa. Neiralle "Ole hyvä"- tarkoittaa että nyt saa mennä suorittamaan agility rataa ja minusta se on tähän asti toiminut ihan hyvin. Siksi aion Vienankin kanssa kokeilla tätä samaa systeemiä.

Olemme aloittaneet putken harjoittelun molemmin puolin ja tähän asti se on sujunut aika kivasti. Minulla on ollut avustaja putken päässä tai olen heittänyt palkan eteenpäin. Viena osaa mennä putkeen nyt molemmin puolin ja itse olen kahden metrin päässä lähettämässä. Hyvä me!

Hyppä ollaan nyt hieman treenattu. Aloitin yhdellä hypyllä ja alla olevassa videoss aminulla on jo kolmen hypyn suora. Ongelmaksi on videon jälkeisissä treeneissä osoittautunut vähän fokus vaikeutta. Viena ei oikein ota katsoakseen eteenpäin. Tämän olen ratkaissut, kiitos Tiinan vinkkien. Otan varmaan käyttöön apupalkkaajan. 

Pussi on varmaan myös ensimmäisistä esteistä joita opetan ja rengas myös. Molempiin tarvitsen avustajaa, joten täytyy katsoa milloin näiden treenaaminen oikein onnistuu. Uskon kyllä, että jostain löytyy joku halli joka vuokrata ja jossa treenata.

Alla vanhempi video joulukuun puolelta. Siinä näkee hieman edistystämme. Ja kyllä, en tiedä mikä aivopieru minulla on pitää Vienaa väärällä puolella, mutta ehkä ensi kerralla muistan paremmin. :D


4 kommenttia:

  1. Heips, eksyin blogiisi ihan sattumalta ja seurailin hyväntuulista treeniänne videolta. Pienenä huomiona kannattaa tarkastaa nuo putken painojen narut, etteivät ne pääsisi painumaan putken sisälle. Koira, erityisesti maksikoira, voi loukata itseään, jos osuu putken sisällä niihin. Nykyään putkenpainot ovat jo kehittyneet, mutta vielä näkee aika paljon noita narupainoja, joiden kanssa kannattaa siis olla tarkka.

    Mukavia treenejä!

    T. Anne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Joo. Noi on kyl tosi ikäviä noi narut. Täytyy ensi kerralla katsoa tarkemmin mitä putken päälle laittaa. Olisi aivan hirveää jos jotakin sattuisi treeneissä.

      Poista
  2. Hirmu kiva, että agility on taas kuvioissa :) Itse vuokrasin KoiraKeitaan hallia mikä oli ihan ok, voitais joskus Purinalla järkätä treffit - mun seurassa seuran ulkopuolinen maksaa vitosen hallin käytöstä. Tosin halli on lämmittämätön

    VastaaPoista