maanantai 4. helmikuuta 2013

Sosiaalisuutta

Olenhan aiemmin puhunut Neiran haukkumisesta. Se tuntuu välillä menevän jopa aaltomaisesti. Välillä Neira haukkuu ja välillä ei. On siinä tietenkin jonkinlaista kaavaa. Se haukkuu enemmän, jos se on jännittynyt jostakin syystä tai jos ihminen/koira ilmestyy yhtäkkiä sen näköpiiriin.

Olemme käyneet harjoittelemassa jälleen ihmismassojen keskellä oleskelua. Jumbo oli viimeksi kohteenamme. Enää jumboon ei saa viedä koiria sisään, joten jäimme ulkopuolelle hieman tokoilemaan. Neira ei kamalasti välitä suurista ihmisjoukoista, mutta onhan sitä jotenkin harjoiteltava, että vieraat ihmiset ovat ihan kivoja.

Ongelma on suurin tässä koti-pihalla, jossa Neira saattaa haukkua jopa 300m päässä olevalle hahmolle. Se alkaa olla aika rankkaa ennakoida. Yleensä kyllä menen Neiran kanssa puskaan, laitan sen istumaan ja kehun kovasti, kun se on hiljaa. Se on toiminut paremmin kuin nakin kanssa. Neira haukkuu yhä enemmän, jos minulla on nakkia mukana. Kai se nuorempana ketjutti, että nakkia saa haukkumalla, eikä siitä, että  on 2sec hiljaa. :D

Neiran haukkuminen oli kuitenkin paljon pahempaa tuossa ehkä kuukausi sitten. Ehkä sen aivan pahin mörköikä on ohi. Viimeksi se ei tosiaan haukahtunut kuin astuessamme ulos autosta Jumbon parkkipaikalla. Kai se ilmoitti, että nyt olemme täällä. :D

Jenny (kämppikseni) on treenannut Neiran kanssa viimeaikoina tokoa. Neira osaakin nykyään tulla sivulle. Se jaksaa seurata n. 10m ja liikkeestä maahanmenoa on alettu treenata. Minä itse kokeilin eilen Neiran kanssa paikkamakuuta ja sivulle tuloa sekä seuraamista. Neira pysyy n. 15sec paikoillaan ilman palkkaa. Ainakin siis Jumbon parkkihallissa.

Olen aika ylpeä Neirasta. Se katseli kyllä ympärilleen ja ihmetteli tuijottavia lapsia. Muuten se ei ollut oikein moksiskaan.




2 kommenttia:

  1. Onpa vaikea ongelma :/ Tsemppiä harjoitteluun! Itselläni ei oikein ole neuvoja antaa, Nita jos haukahtaa kerran niin tiukalla EI sanalla hiljenee samantien..

    Olisi kiva saada videota Neiran tokosta! :) Me ollaan oltu vähä laiskoja sen suhteen, sisällä Nitalla ei motiaavaatio kestä ja ulkona kunnolliset treenipaikat ovat vähissä lumen takia. Nita jaksaa seurata juuri sen muutaman metrin kunnes katkaisee kontakin tai saadessaan palkan niin kääntää katseen heti pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustuksesta. Sitä tarvitaan. :) Ja kyllä laitetaan tokoilusta videota, kunhan kerkiän :)

      Poista