lauantai 2. helmikuuta 2013

Koirakavereita

Neira on päässyt tutustumaan jälleen uusiin koiriin. Neiran suurin mörköily on taitanut jäädä taakse. Oudon näköiset koirat, eivät ole enää yhtä pelottavia kuin kuukausi sitten. Uudet koirat ovat yhä jännittäviä, mutta Neira tutustuu heihin kuitenkin hyvin reippaasti eikä jää haukkumaan ja nostelemaan pyllykarvoja pitkäsi aikaa niin kuin oli aiemmin tehnyt.

Olemme käyneet tässä hiljattain koirapuistoissa tutustumassa uusiin tuttavuuksiin.Neiran leikkityyli on yhä kovin juoksupainitteinen. Ei se oikeastaan paini kuin Samban tai Kiiran kanssa, jotka ovat hyvinkin tuttuja koiria.

Neira siis tosiaan juoksee joko karkuun, niin, että se n itse provosoinut muut peräänsä tai sitten se paimentaa haukkuen ympyrää, jos toiset koirat leikkivät eivätkä juokse. Erityisesti, jos pojat kiusaavaat Kiiraa, niin Neira haukkuu poliisina vierestä.

Yhä tuntuu siltä, että pojat ovat kiinnostuneempia Neirasta. Neira täytti juuri 8kk, mutta toivon, että juoksut tulisivat vasta myöhemmin. Minusta tuntuu, että Neira on vielä ihan vauva, että eihän sillä voi olla vielä juoksuja!





Kiitos Kristalle kuvista! Lisää kuvia voitte katsella täältä.

5 kommenttia:

  1. Meidän likalla alkoi 9kk iässä vai vähän vajaa. Joten miksei ne voi alkaa ihan pian! Tai sitten olette onnekkaita ja juoksut tulee vasta joskus vuoden paikkeilla :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän, että ihan hyvin voi alkaa. Toivon vain, että olisin onnekas ja ne alkaisivat myöhemmin :D

      Poista
  2. http://dragonkora.blogspot.fi/2013/02/haaste.html Haaste!

    VastaaPoista
  3. Kyllä on ilmeikästä porukkaa! :D

    VastaaPoista