maanantai 7. lokakuuta 2013

Rauhoittumistreenejä

Tällä kertaa ajattelin piristää iltojanne kertomalla treenitauko rutiineistamme. Muistatteko Tämän postauksen? Kerroin kuinka mm. Neira kakkasi autoon tauolla ja Viena murtautui takaluukusta.Sen jälkeen on tosissaan minulla ollut mukana aina vain toinen koiristani treenaamassa ja ostettuani "uuden" auton, johon sain metallihäkit takaluukkuun on treenaus ollut huomattavasti mielyttävämpää.

Auton takaluukussa on siis mittatilattu metallihäkki jossa on tuplaovet ja erilliset luukut koirille. Olen myös hankkinut uuden kevythäkin Neiran rikottua edellisen. Koirat ovat oppineet rauhoittumaan auton häkkeihin aika kivasti ja niistähän ei pääse murtautumaan ulos.

Kevythäkki harjoitukset menevät ihan kohtalaisesti. Viena malttaa olla kevythäkissä hetken, sitten vapautan sen ja paaaljon kehuja. En ole vielä sulkenut häkkiä, mutta eiköhän se tästä lähde käyntiin. Auton häkissä osatataan kuitenkin odottaa nätisti, mutta kevythäkissä tulee olemaan paljon enemmän häiriötä aina: mätsärireissut, näyttelyreissut ja kisareissut. Tilanteet ovat sitten paljon vaikeampia kuin autossa, jonka saa peitettyä.

Neiran kanssa joudun aloittamaan tosi alusta. Se tosiaan murtautui omasta ensimmäisestä kevythäkistään. Nytyritän tehdä tarkkaa työtä ja olla nostamatta kriteeriä liian nopeasti. Kokeilin yhdessä mätsärissä ja Neira pysyy rauhallisena kevarissa, mutta tarvisee vielä paljon vahvisteita häkissä ennen kuin voin alkaa laittaa kevythäkinverkkoa taas kiinni.

Tarkoitus olisi siis sellainen unelmatilanne, että voisin treenata yhtä koiraa ja toinen odottaisi hiljaa kevythäkissä vuoroaan. En tiedä onko tämä utopistinen toive, mutta katsotaan kuinka minun käypi.

Alla kuva Kiirasta, joka on hieman pidemmällä kevythäkkitreeneissään.



6 kommenttia:

  1. Teksti ei kerro, onko kevythäkki käytössä kotona, mikäli ei ole vielä ollut, niin suosittelen kokeilemaan myös sitä. :) Meillä kevythäkit lojuu kotona avonaisena silloin kuin ei olla reissunpäällä/treeneissä. Niissä nukutaan joskus jopa kokonaisia öitä, syödään herkkuja/ruokaa, tyhjennetään kongia, jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotona on kyllä iso näyttelyhäkki jossa vuorotellen nukutaan, mutta mitään systemaattista kevythäkit lojuu kotona ei ole ollut. Hyvä pointti. Kiitos. On varmaan hyödyksi :) Aluksi mulla taisi olla kun ensimmäinen kevari tuli kotiin. Nyt se on pakattuna autossa. Eli täytyisi joko raahata kevythäkkejä kotiin edestakaisin tai sitten ostaa muutama lisää... Hmm :D

      Poista
  2. Munkin täytyisi oikeasti ryhdistäytyä ja ottaa vastaavat häkkitreenit. Nita on ollut ok kevythäkissä kun on itse siinä vieressä, tuota vinkumistahan esiintyy kyllä. Mutta kerran kisoissahan se meinasi tulla häkistä vede ja kaataa koko höskän nurin avatessaan sanaisen arkkuaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin vaan kuvitella Neirankin kaatamassa kevaria jos sille päälle taas sattuisi. :D

      Poista
  3. Johannaa kompaten. Meillä on ollut Elsalla pennusta lähtien metallihäkki makkarissa, yleensä päällä on ollut lakana, ovi on aina auki. Se onkin ollut Elsan turvapaikka ja siellä se yleensä tykkää nukkuakin.:) Kevarissa Elsalla ei oo ollut ainakaan tähän asti mitään ongelmaa, voi siis johtua siitä, että on jo pennusta asti tottunut olemaan häkissä. Autossakin on aina häkissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on varmasti ihan totta, että jos olisi pennusta asti ollut kevareita kotosalla ja auki, niin varmasti ei olisi nyt niin paljon treeniä.

      Poista