Treenikuulumisia

Vienalla alkoi juoksut tuossa 19. tammikuuta ja se tarkoittaa taukoa ohjatuista treeneistä. Sporttikoirahallilla olemme tosin voineet jatkaa normaalisti omatoimitreenejä, koska siellä saa treenata pöksyt jalassa.

Sporttiksella olemmekin hinkanneet niitä keppejä ihan olan takaa. Jonkinlaista läpimurtoa olemme ehkä pikkuhiljaa löytämässä. Vienalla on viimeiset kaksi kertaa ollut kahdet kepit aivan lähellä toisiaan ja hieman vaihdellen Viena on tuntunut hoksaavan mistä on kyse. Viena tosin ei ole kovin toistonkestävä, joten lopputreenejä kohden into ja ajatukset tuntuvat karkaavan.

Olen kuitenkin todella tyytyväinen. Uskallan asettaa tavoitteeksi päästä edes hyppyradalle kesällä kisaamaan Vienan kanssa (mikäli rahatilanne sallii ja saan Vienalle terveystarkastuksen ennen sitä). Hyvillä mielin kuitenkin etenemme kohti kevättä. : )

Lenkillä ollaan käyty paljon kavereiden kanssa juoksujen vuoksi ja tässä nyt hieman kuvia niistä lenkeistä.

Flunssan kourissa

Torstaista lähtien olen ollut niin kuin otiskosta saattaa jo arvata, niin kipeänä. Torstain ja perjantain nukuin melkein kokonaan, joten Viena on jäänyt hieman vähemmille virikkeille. Olemme me kuitenkin joitakin seuruupätkiä kuitenkin täällä tehneet. Ja hyödyntäneet kavereiden koiria. :D

Viena on todella suloinen. Se jotenkin huomaa kyllä, että olen kipeä. Tämä on siis ensimmäinen kerta, kun olen ihan kunnolla kipeä sen jälkeen, kun olen muuttanut yksin, joten ei ole ketään kenen kanssa se olisi sillä aikaa kun minä nukun kuumetta pois. Viena kiehnää vasten ja heti kun herän, niin se tulee kerjäämään huomiota ja rapsutuksia. 

Miten teidän koirat reagoivat, kun olette kipeitä? Huomaatteko koiran olemuksessa eroa?

Viena nukkuu vieressäni, kun kyhjötän sohvalla :)

Agilitykeskiviikko

Hieman luvattua päivitystä agilitystämme. Tiistaina tosiaan olimme sporttiksella (halli, jossa jonkinlainen lämmitys). Täällä minun olisi keväällä tarkoitus saada kepit ja kontaktit kuntoon. 

Keppien työstämistä aloitimmekin jo syksyllä, mutta se on vain jäänyt ja jäänyt. Jokatapauksessa aloitimme tänään tasapareista ja Vienan oli vain tarkoitus mennä porttien lävitse. Lähdin sitten siirtämään taaempaa keppiparia oikealle hieman epävarmasti. Ensin hivutin sitä vain ihan vähäsen, ennen kuin sain hieman rohkaistusta ja lopulta keppipari siirtyi melkoisestikin!

Tämä on kuva siitä ujosta siirrosta :D

Hieman rohkeammin siirreltyjä keppejä : )

Tässä suurinpiirtein on viimeisin porttiväli ja jostakin tämänkaltaisesta aloitamme seuraavan kerran.

Keskiviikkoiltana meillä tosiaan on aina ohjatut treenit joissa meillä oli kaksi erillaista rataa:

Toinen, jossa oli kolme hyppyä ja pussi, sekä pidempi rata. Vienalla oli tänään hieman ongelmia ensin ymmärtää miksi sen täytyisi mennä pussiin. Muutaman kerran muistuttelun (ehkä 2) Vienalta sujui hypyt ja pussi ongelmitta. Kouluttajani yritti nätisti kertoa minulle, että voin kyllä jättää Vienan aikaisemmin 2. esteelle ja lähteä kiihdyttämään pussia(4) kohti - se kyllä tulisi perässä - itsestäni vain tuntuu siltä, että se oli vasta eilinen kun jouduin saattamaan Vienan jokaiselle esteelle ennen kuin saatoin lähteä eteenpäin. Ilmeisesti jotakin kehityksen kaltaista on tapahtunut. Hyvä me. : )

Tässä alempana ensimmäisen radan piirros. X on palkka ja katkoviiva on minun juoksuratani

Viena on ehkä noin puolen vuoden aikana alkanut kuumumaan enemmän agility kentällä ja treenien välissä jäähdyttely on yhä enemmän kohdillaan. Onneksi meille tulee niitä ainakin kaksi tunnin aikana. 

Toinen rata oli hieman pidempi ja hieman vauhdikkaampi. Sain todella juosta, jotta pysyisin Vienan perässä. Rata meni muuten loistavasti ensimmäisellä kerralla, mutta en huomannut vetää Vienaa mukanani 7. hypylle, vaan se jatkoi sinänsä hienosti ajatusta ja hyppäsi 1. hypyn puolelta sisään. :D Piirroksessani 1 ja 6 ovat kauempana ja huonommin linjassa kuin oikealla kentällä, mutta ymmärrätte toivottavasti pointtini. 5 ja 8 ovat putkia.

Toisella yrityksellä pussilta(4) kyseiselle 6-7 hyppyvälille meni jo paremmin. Käskin Vienan mukaani ja loppu sujui oikein hyvin. Teimme tämän vielä kahdesti puhtaasti läpi ja on pakko sanoa, että tuli kuuma. : D

Loppiaisriehuntaa

Noniin. Loppiaisen paukkupakkaset on nyt koettu tältä päivältä. Hyvällä varustuksella paleltumilta vältyttiin, mutta olihan siellä vilpoista! Nyt voi jo sulatella kylmettyneitä jäseniä lämpimän ruuan ja teen parissa. 

Aamusta lähdin ystävieni Jennyn ja Tiinan kanssa treenaamaan sporttikselle. Se oli pitkästä aikaa todella mukavaa! Meillä kun on ollut agility tauolla joulukuussa . 

Agility on tosiaan meillä siinä pisteessä, että n. vuosi tai puolitoista treenejä takana ja olemme kerran viikossa Koirapalvelu virikkeen ryhmässä harjoittelemassa. 

Tällä hetkellä pyrin siihen, että saisimme kepit ja kontaktit kuntoon ennen kesää. Tahtoisin päästä kisaamaan kesällä, mutta katsotaan kuin minun käy. Agility treeneistämme enemmän huomenna, treenien jälkeen.

Tunnin hallitreenin jälkeen käänsin Volvon nokan kohti Luukkia. Siellä koirat saivat riehua ja kuolata toisensa huuruparroiksi.

Tiinan koira Loltsi on vanha (11v) mummo, joka pääsi lämpimän takkini suojaan riehumisen ajaksi, jotta säästyisi pakkasilta. Ja onhan se söpöä kantaa koiraa tuolla tavalla! 

Syksyn hiljaisuuden syy

Mahdollisesti olette jo lukeneet Jennyn ja Tiinan blogeista (jos niitä seuraatte) meidän syksystämme, mutta tässä tulee oma versioni ja omat tunteeni ja ajatukseni.

Takana on rankka syksy ja rankka päätös, jonka jouduin tekemään.

Neira on nyt lopetettu (jo lokakuussa) mutta en ole pystynyt kirjoittamaan siitä, kuin vasta nyt. Tarpeeksi aikaa on kulunut ja olen itsekin saanut hieman eheytettyä itseäni.

Viime keväänä päätin itsekseni, että Neiran on aika päästä vehreämmille nurmille, jos sen oireet ovat kesällä yhtä pahat kuin edellisenäkin vuonna, koska siihen ei tuntunut kuin olevan yksittäisiä helpompia hetkiä ennen pahenemiskausia. Syksyn tullen minusta ei sitten kuitenkaan ollut siihen ihan heti.

Neira on oireillut jonkin verran toista takajalkaansa helmikuusta asti. Se kuvattiin silloin ja siinä todettiin pieni kalkkeuma-arpi, jonka syntyperä on hämärä. Todennäköisesti jossain vaiheessa joku kolhu on tullut mutta ei ollut tietoa, että onko se tullut 2014 puolella vai 2013.

Siitä toivuttiin jonkin verran, ja löysien kintereiden vuoksi eläinlääkäri määräsi meidät agility-kieltoon. Kesällä meille tuli uusi kielto: ei palloleikkejä eikä mitään liian kiihdyttävää.

Tässä vaiheessa kesää myös söimme jo allergia nappulaa, joten Neira ei saanut enää syödäkään mitä halusi.

Elämämme oli siis syksyllä kahdesti viikossa ihon pesua, kevyitä jolkottelulenkkejä (toisinaan poikkesin tästä ja menimme kavereiden kanssa riehumaan) ja allergiaruuan syömistä.

Ensimmäiset pakkaset kun tulivat, niin sydämeni särkyi. Neira ei pystynyt oikein asettumaan pissaamaan, kun ei tiennyt miten päin olisi. Se ei myöskään enää suostunut tulemaan ylämäkeen (meidän normaalille pissalenkille) iltaisin, vaan päätti ennemmin olla joko pissaamatta ollenkaan, tai sitten se meni johonkin helppopääsyisempään paikkaan.

Tällöin päätös oli tehty. Olin kokeillut kipulääkitystäkin syyskuussa, mutta kun se ei oikein sovi kortisonin kanssa niin pallottelu edestakaisin on hankalaa. Se ei tuonut tarpeeksi apua, vaan pahensi liikaa allergia-oireita.

Sitten etsin sopivan päivän kalenterista ja pyysin lähimmät ystävät ja perheen hyvästelemään Neiran. Omaan silmääni olin tehnyt kaikkeni rakkaan pienen ensimmäisen koirani eteen. En halunnut Neiran elämän olevan kipua koko sen lopun elämän.

Blogin kannalta tämä tarkoittaa sitä, että Neiran nimi häipyy blogin nimestä, mutta muuten jatkamme elämää Vienan kanssa harrastusten parissa. Jatkan arjen haasteista kertomista ja muutenkin elämästämme.