Kun Neira putosi järveen

Päätimme lähteä mökkeilemään eilen kämppäkaverini Jennyn ja tämän Kiiran (belgianpaimenkoira), mukaan lähti myös Jennyn äidillä asuva kihara Prinssin (villakoiramix) kanssa. Mökillä on useimmiten ollut kovin hauskaa, rentoa ja mukavaa koirien kanssa, joten päätin viimein toteuttaa unelmani ja tuoda oman koiranikin kämppiksen mökille. Rentona kaikki alkoikin… kunnes ensin Kiiraa pisti ampiainen ja yksivuotiaan kasvot turposivat. Kyypakkauksella oireet kuitenkin helpottivat ja pystyimme huokaisemaan helpotuksesta!

Lähdimme rantaan rentoutumaan Kiiran voidessa jälleen ihan hyvin. Kiira oli hihnassa lepäämässä ja asettelin juuri pehmusteet aurinkotuoleihin. Päätin kuitenkin ensin leikkiä Neiran kanssa. Aioin heittää Neiralle keppiä, kun tyttö luiskahtikin kahden laiturin välistä järveen. Siinä sitten pääsimme kämppäkaverin kanssa kalastuspuuhiin! Neira saatiin nopeasti ylös ja nostettua rantaan. Tyttö meni hetkeksi hieman kauemmas rannasta kuivattelemaan itseään. Eipä Neira kuitenkaan kauaa jaksanut rantaa karttaa. Pian hän hyppelehtikin iloisesti Prinssin ja Kiiran ympärillä ja juoksi laitureita pitkin. Pehmeä koira? – Ei todellakaan.

Neira on siis todettu aika kovaksi koiranaluksi. Neiraseni on yhdeksän ja puoli viikkoa vanha sileäkarvainen collie pentu. Tyttö on myös kovin itsepäinen luupää eikä hätkähdä juuri mistään. Vanhemmat koirat saavat murista ja näyttää hampaita eikä tämä riiviö ota kuunnellakseen millään. Millainen narttu tästä on oikein tulossa? Neira on onnekseni kuitenkin hyvin ahne, joten kouluttamisen odottaisi sujuvan kohtalaisesti. Tämä on kuitenkin ensimmäinen oma koirani, joten saa nähdä kuinka minun käy riiviöni kanssa. Naksutinkoulutusta olisi tarkoitus harjoitella. Neira osaakin melkein istua pyynnöstä ja mennä makaamaan. Luoksetulon alkua olemme treenanneet ja myös käden koskettamista. Vielä on pitkä urakka edessä, mutta eiköhän Neirasta kunnon kansalaisen saa!