perjantai 3. elokuuta 2012

Rantaleijona ja ABC-kurssi

Yöunet tosiaan toteutuivat! Neira nukkui ihanasti läpi yön ja malttoi vielä nukkua Jennyn huoneessa minun lähtiessä töihin.

Tämän päivän ohjelmaan kuului Firalla juoksentelu Kiiran ja Meerin (seropi 2,5vuotta) kanssa. Neira ei ole oikein uskaltautunut veteen, kuin Firalla kerran 7 viikkoisena ja sen jälkeen molskahdus mökin järveen. Tyttöseni kuitenkin seuraa veteen koko muun ryhmän ollessa vedessä, eikä hän näytä karttavan vettä suuremmin. Tällä hetkellä Neirani kuitenkin juoksentelee rantaleijonan lailla rannassa yrittäen haastaa vesileikkijöitä leikkimään aina heidän sattuessa osumaan kuivalle maalle. Elän kuitenkin yhä toivossa, että Neira uisi tänä kesänä!

Neiralla ja minulla alkoi myös tänään ABC- kurssi pennuille, jossa huomasin pohjatyöni olleen ihan mukava. Neira oppi alkeet matolle rauhoittumiseen, herkun jättämiseen ja käden koskettamiseen oppitunnin parissa. Käden koskettamista olimmekin jo hieman harjoitelleet aiemmin. Myös jättämistä oli harjoiteltu ruuan antamisen yhteydessä. Kurssilla oli todella mukavaa ja odotankin jo ensi viikon kertaa innolla. Kotiin saimme tietysti kaikkea oppimamme kotiläksyksi : )

Minulla taitaa olla väsynyt pentu tänäkin yönä ; ) <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti