maanantai 17. joulukuuta 2012

Mätsäreitä

Nyt ollaan taas juostu mätsäreiden melskeessä. Melkein lupasin itselleni, että en vie Neiraa kehään, kun se syö aina housuni, mutta olen sitten kuitenkin sortunut viemään sen kehään. Onhan siinä kuitenkin seisomaharjoitusta ja vieraan ihmisen kosketteluharjoitusta.

Neira on tuomarin mukaan vilkas. Se ei ole mikään yllätys. Tyttö hykertelee tuomarin kosketellessa sitä ja on hypätä tuomarin syliin innokkaana. Seisomisessa ongelmana on paikalla pysyminen. Neira tekisi ennemmin paljon muuta kuin seisoisi pällistelemässä kehässä. Ravaaminen onkin vain kamalaa. Neira tosiaan näykkii reittäni. Näytänköhän lampaalta kun se aina paimentaa minua?

Kiiran kanssa taas olemme päässeet pitkälle. Meillä sujuu ravaaminen hyvin. Olemme harjoitelleet kotona seisomista ja se on nyt näkynyt viimeinkin mätsäreissä. Olimme lauantaina tämän syksyn viimeisissä mätsäreissä ja sijotuimme niukasti top neljän ulkopuolelle. (Ainakin omasta mielestäni).

Kiiran kanssa minulla onkin ollut tähtäimessä tammikuun näyttelyihin valmistautuminen. Toivon, että mätsärit lievittävät hermostumistani näyttelykehässä, koska Kiira muuten reagoi. Olen aika tyytväinen lopputulokseen. Kiira ei syö tuomaria. Se ravaa upeasti. Se seisoo paikoillaan kohtalaisesti. :) Tämä on aivan huippua!

Kehityksestämme voitte lukea myös enemmän tästä. 

Kiiran tulokset puolestaan löytyy täältä: http://kiirajakiharat.blogspot.fi/p/tulokset.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti