Uimamaisterit

Aika rientää. Vienasta on tullut jo melkoinen vesipet viime-ja edellisvuoden aikana. Nykyään sitä ei oikein vedestä saa pois millään. Ihanaa, että tulee kesä, jotta koirat pääsevät uimaan. Myös Smaug otti ensimmäiset uima-askeleensa tänään! :)

Viena uimassa

Ketunpoika

Yhtenä iltana päätin lähteä katsomaan pentuja... ja sunnuntaina löysin yhden ylimääräisen pennun kotoani! :D

Meille tuli uusi vauva!

Hard Candy's Don't Stop Believing muutti siis meille ja on tästä lähtien tämän blogin toinen tähtönen. :) Viena sai uuden ystävän ja kohta viikon verran tuo kaksikko on tehnyt tuttavuutta toistensa kanssa. Työvuorojeni takia ja muutenkin pentu on jo päässyt tutustumaan lähipiirin kavereihin ja heidän koiriinsa.

Tähän mennessä pentu on osoittautunut reippaaksi belgialaislapsoseksi. Muutto maaseudulta Tikkurilan keskustaan on mennyt yllättävän mutkattomasti. Olen todella ylpeä pentusesta.

Pentu on ilmoitettu pentu-kurssille koirapalveluvirikkeeseen niin kuin kaikki muutkin koirani tähän asti. :)

Alla hieman ällösöpöjä kuvia

Jospa viimeinkin...

... Saisi aikaiseksi laittaa viikonlopun agilityn supermöllituloksia.

Eli: Rataa näette alla videoissa. Meille ensimmäiset möllit Vienan kanssa ja tavoitteeksi otin, että Viena pysyy lähdöss ja mulla ei mene maltti jos me möhlimme jotakin. Tässä onnistuin ja olen siitä todella iloinen! En malta odottaa kunnon kisauran korkkausta, koska Viena on paras <3

Ensimmäistä kertaa, kun menimme radan kiirehdin hieman putkelle ja Viena ohitti hypy. Lisäksi... en tiennyt mitä tehdä kun tulemme ulos putkesta. Tai valssata halusin, mutta siitä tuli vain pannukakku.




Toiselle radalle tsemppasimme Vienan kanssa todella mainiosti. Minä maltoin kolmannella hypyllä ohjata sen ja vasta sitten putkeen. En edelleenkään kerennyt valssata. Niitä täytyy ilmeisesti todenteolla treenata lisää!




Mutta hei! Ykkösiksi tulimme Maxi luokassa ja olen todella ylpeä meistä molemmista.

Pitkästä aikaa

Mitäs sitä muuta kirjoittaisi kuin hieman kuulumisia pitkästä aikaa.

Olen nykyään tikkurilalainen. Asumme Vienan kanssa 6:ssa kerroksessa kerrostalossa. Onneksi meillä on hissi! Hehe. Viena onkin oikea hissinähtävyys: toiset kysyvät "pureeko se?" kun Viena tapittaa naapuria ruskeilla silmillään ja tahtoisi päästä nuuskimaan naapuria. Muita kysymyksiä ja keskusteluja on: 

Mummo: "Onko se susikoira?" 

Vaari vastaa ennen minua: "Ei, se on jokin risteytys, paljon sirompi kuin susikoira" 

Ennen kuin kerkeän vastata: "Oikeastaan se on belgianpaimenkoira" 

Vaari siihen toteaa: "Ai onko niitä niin monia?"

Viena on myös kivasti jälleen tottunut vuorotyöhöni ja olemme kerenneet taas oppia omat rutiinit sille, että mikä tarkoittaa, että olen menossa töihin. Lsitä pääsee suhteellisen pitkille lähimaastossa on ihania pururatoja tuon keravan joen varrella. Maisemat ovat ihanat ja mukavia kävelyreittejä on paljon. Olemme myös löytäneet flexin varustusjoukkoomme. Viena pääsee siin turvallisesti pitkälle ja kykenee ravaamaan samala kun minäkin joudun kävelemään suhteellisen nopeasti. 

Alla kuvia tämänpäiväisestä Firan vesileikeistä

juoksentelua!

Olimme ulkoiluttamassa koiria porukalla: Kiira, Vinski ja Laika. Alla olevat kuvat ovat Jennyn ja Tiinan ottamia.

Keskiviikon kaahotusta

Keskiviikko on taas takana. Eilen meillä oli ohjatut treenit ja kepit olivat ensisijaisena treenikohteena. Tarkoitus oli saada Vienallekin iskostettua, että kepit ovat osana rataa ja neljän kepin jälkeen palkkana oli hyppy + heittolelupalkka. 

Minun liikkeeni näyttää vielä olevan suuri häiriö Vienalle, mutta viime kerrasta näkee, että Viena on tehnyt hieman ajatustyötä keppien suhteen. Viena pujottelee neljä keppiä tasoonsa nähden oikein kivasti, jos minä olen a) suhteellisen paikoillani enkä kamalasti liiku ja b) Vienalla ei ole liikaa vauhtia yllä.

Olen kuitenkin todella tyytyväinen Vienan keppien tilanteeseen tässä vaiheessa. Viena pujotteli kepit 75% varmuudella ja hypystä tosiaan tuli sille palkkio. Alla hieman kuvaa siitä millaisia hyppykuvioita oli keppien jälkeen.

3. Keppirivistö oli Vienalle todella vaikea, koska se oli hyppyjen jälkeen kerennyt kerätä kovastikin vauhtia, joten niistä mentiin ohitse reilusti, mutta Viena palasi sitten takaisin ja pujotteli kuitenkin nekin aika kivasti.

Tiistain touhuilua

Tiistain merkeissä on siis jälleen ollut omatoimitreenien vuoro. Meillä on jo pitkään ollut päämääräisesti keppien treenaus ihan ykkösjuttu. Nyt kun kepit alkavat olla kohtalaisen kohdillaan, niin alamme treenaamaan myös muita kotiläksyjä keskiviikon ohjatuista treeneistä.

Joten vuorossa oli erilaisten kahdeksikkojen treenaus. Vienan on jo aikakin oppia kiertämään hyppyjen takaa ja erilaisia muita hyppykulmia. Joten seuraavanlaisia neljää esimerkiksi tuli eilen treenattua. Alla on esimerkkejä, että minkälaisia muunlaisia kuvioita olemme treenanneet. Olemme siis tehneet ihan vain perusjuttuja tiistaina.

Välillä on ihan hyvä palautella koiran ja myös omaan mieleen perusasioita, lisäksi Vienan pohjataidot eivät ehkä ihan parasta mahdollista luokkaa ole, joten tämä sopii meille aivan mainiosti. Minulla on vielä ajatuksissa alkaa vahvistella serpentiinejä Vienan mieleen. Ne ovat jotenkin meille aina kauhean vaikeita. Mutta kyllä tästä vielä ihan hyvä tulee. Vienalla riittää intoa kentällä ja meillä on aina oikein hauskaa. : D

Loppukevennykseksi... Ostin Vienalle kolme tällaista suloista vinkulelua! Eivätkö olekin söpöjä! Saa nähdä mitä Viena niistä oikein tykkää ja miten paljon joudun sille "opettamaan" leluilla leikkimistä. Viena on yleensä tottunut lähinnä vetoleikkeihin tai tennispallon jahtaukseen.

Noutokapulan metsästystä

Olen yrittänyt opettaa Vienalle sheippaamalla noutamista noutokapulalla, mutta en oikein ole onnistunut naksauttamaan fiksusti, jotta Viena ymmärtäisi avaamaan suutaan. Viena menee kyllä hienosti makaamaan noutokapulalle ja koskettaa sitä kuonollaan, mutta suutaan se ei saa auki.

Joten... päädyin kokeilemaan näin ensialkuun miten Viena reagoi jos heitän kapulaa sille ensin metsässä lenkin yhteydessä. Ehkä se voisi saada Vienan tarttumaan noutokapulaan seuraavien sheippausarjoitteiden aikana.

Viena innostui lentävästä kepistä/noutokapulasta oikein hyvin ja noutaa sitä nyt kovin innokkaasti metsässäkin. Olen siitä jopa oikein ylpeä.

Video on tosiaan otettu tammikuussa

Eloa blogiin

Uutta ulkoasua odotellessa voisin hieman kirjoitella meidän kuulumisista. Juoksutauko on kärsitty ja Vienan kepit alkavat näyttää hyvältä!

Itseasiassa tänään juhlistammekin Vienan keppejä ihan keppikakun merkeissä! Ihana vimpula (Viena) ymmärsi viimeinkin neljä keppiä. Tämä on saavutus. Ohjatuissa treeneissä ohjaaja rohkaisi minut nostamaan kriteeriä ja odottavan Vienan herneaivojen raksahtavan kohdilleen. Minä yleensä laskin heti kriteeriä takaisin enkä malttanut odottaa Vienan osaavan keppejä. Mutta nyt eikun vain lisää treeniä niin eiköhän meillä ole kepit kunnossa kesäksi!

Meitä voi myös nykyään seurata instagramissa: https://instagram.com/vienavimpula/

Treenikuulumisia

Vienalla alkoi juoksut tuossa 19. tammikuuta ja se tarkoittaa taukoa ohjatuista treeneistä. Sporttikoirahallilla olemme tosin voineet jatkaa normaalisti omatoimitreenejä, koska siellä saa treenata pöksyt jalassa.

Sporttiksella olemmekin hinkanneet niitä keppejä ihan olan takaa. Jonkinlaista läpimurtoa olemme ehkä pikkuhiljaa löytämässä. Vienalla on viimeiset kaksi kertaa ollut kahdet kepit aivan lähellä toisiaan ja hieman vaihdellen Viena on tuntunut hoksaavan mistä on kyse. Viena tosin ei ole kovin toistonkestävä, joten lopputreenejä kohden into ja ajatukset tuntuvat karkaavan.

Olen kuitenkin todella tyytyväinen. Uskallan asettaa tavoitteeksi päästä edes hyppyradalle kesällä kisaamaan Vienan kanssa (mikäli rahatilanne sallii ja saan Vienalle terveystarkastuksen ennen sitä). Hyvillä mielin kuitenkin etenemme kohti kevättä. : )

Lenkillä ollaan käyty paljon kavereiden kanssa juoksujen vuoksi ja tässä nyt hieman kuvia niistä lenkeistä.

Flunssan kourissa

Torstaista lähtien olen ollut niin kuin otiskosta saattaa jo arvata, niin kipeänä. Torstain ja perjantain nukuin melkein kokonaan, joten Viena on jäänyt hieman vähemmille virikkeille. Olemme me kuitenkin joitakin seuruupätkiä kuitenkin täällä tehneet. Ja hyödyntäneet kavereiden koiria. :D

Viena on todella suloinen. Se jotenkin huomaa kyllä, että olen kipeä. Tämä on siis ensimmäinen kerta, kun olen ihan kunnolla kipeä sen jälkeen, kun olen muuttanut yksin, joten ei ole ketään kenen kanssa se olisi sillä aikaa kun minä nukun kuumetta pois. Viena kiehnää vasten ja heti kun herän, niin se tulee kerjäämään huomiota ja rapsutuksia. 

Miten teidän koirat reagoivat, kun olette kipeitä? Huomaatteko koiran olemuksessa eroa?

Viena nukkuu vieressäni, kun kyhjötän sohvalla :)

Agilitykeskiviikko

Hieman luvattua päivitystä agilitystämme. Tiistaina tosiaan olimme sporttiksella (halli, jossa jonkinlainen lämmitys). Täällä minun olisi keväällä tarkoitus saada kepit ja kontaktit kuntoon. 

Keppien työstämistä aloitimmekin jo syksyllä, mutta se on vain jäänyt ja jäänyt. Jokatapauksessa aloitimme tänään tasapareista ja Vienan oli vain tarkoitus mennä porttien lävitse. Lähdin sitten siirtämään taaempaa keppiparia oikealle hieman epävarmasti. Ensin hivutin sitä vain ihan vähäsen, ennen kuin sain hieman rohkaistusta ja lopulta keppipari siirtyi melkoisestikin!

Tämä on kuva siitä ujosta siirrosta :D

Hieman rohkeammin siirreltyjä keppejä : )

Tässä suurinpiirtein on viimeisin porttiväli ja jostakin tämänkaltaisesta aloitamme seuraavan kerran.

Keskiviikkoiltana meillä tosiaan on aina ohjatut treenit joissa meillä oli kaksi erillaista rataa:

Toinen, jossa oli kolme hyppyä ja pussi, sekä pidempi rata. Vienalla oli tänään hieman ongelmia ensin ymmärtää miksi sen täytyisi mennä pussiin. Muutaman kerran muistuttelun (ehkä 2) Vienalta sujui hypyt ja pussi ongelmitta. Kouluttajani yritti nätisti kertoa minulle, että voin kyllä jättää Vienan aikaisemmin 2. esteelle ja lähteä kiihdyttämään pussia(4) kohti - se kyllä tulisi perässä - itsestäni vain tuntuu siltä, että se oli vasta eilinen kun jouduin saattamaan Vienan jokaiselle esteelle ennen kuin saatoin lähteä eteenpäin. Ilmeisesti jotakin kehityksen kaltaista on tapahtunut. Hyvä me. : )

Tässä alempana ensimmäisen radan piirros. X on palkka ja katkoviiva on minun juoksuratani

Viena on ehkä noin puolen vuoden aikana alkanut kuumumaan enemmän agility kentällä ja treenien välissä jäähdyttely on yhä enemmän kohdillaan. Onneksi meille tulee niitä ainakin kaksi tunnin aikana. 

Toinen rata oli hieman pidempi ja hieman vauhdikkaampi. Sain todella juosta, jotta pysyisin Vienan perässä. Rata meni muuten loistavasti ensimmäisellä kerralla, mutta en huomannut vetää Vienaa mukanani 7. hypylle, vaan se jatkoi sinänsä hienosti ajatusta ja hyppäsi 1. hypyn puolelta sisään. :D Piirroksessani 1 ja 6 ovat kauempana ja huonommin linjassa kuin oikealla kentällä, mutta ymmärrätte toivottavasti pointtini. 5 ja 8 ovat putkia.

Toisella yrityksellä pussilta(4) kyseiselle 6-7 hyppyvälille meni jo paremmin. Käskin Vienan mukaani ja loppu sujui oikein hyvin. Teimme tämän vielä kahdesti puhtaasti läpi ja on pakko sanoa, että tuli kuuma. : D

Loppiaisriehuntaa

Noniin. Loppiaisen paukkupakkaset on nyt koettu tältä päivältä. Hyvällä varustuksella paleltumilta vältyttiin, mutta olihan siellä vilpoista! Nyt voi jo sulatella kylmettyneitä jäseniä lämpimän ruuan ja teen parissa. 

Aamusta lähdin ystävieni Jennyn ja Tiinan kanssa treenaamaan sporttikselle. Se oli pitkästä aikaa todella mukavaa! Meillä kun on ollut agility tauolla joulukuussa . 

Agility on tosiaan meillä siinä pisteessä, että n. vuosi tai puolitoista treenejä takana ja olemme kerran viikossa Koirapalvelu virikkeen ryhmässä harjoittelemassa. 

Tällä hetkellä pyrin siihen, että saisimme kepit ja kontaktit kuntoon ennen kesää. Tahtoisin päästä kisaamaan kesällä, mutta katsotaan kuin minun käy. Agility treeneistämme enemmän huomenna, treenien jälkeen.

Tunnin hallitreenin jälkeen käänsin Volvon nokan kohti Luukkia. Siellä koirat saivat riehua ja kuolata toisensa huuruparroiksi.

Tiinan koira Loltsi on vanha (11v) mummo, joka pääsi lämpimän takkini suojaan riehumisen ajaksi, jotta säästyisi pakkasilta. Ja onhan se söpöä kantaa koiraa tuolla tavalla! 

Syksyn hiljaisuuden syy

Mahdollisesti olette jo lukeneet Jennyn ja Tiinan blogeista (jos niitä seuraatte) meidän syksystämme, mutta tässä tulee oma versioni ja omat tunteeni ja ajatukseni.

Takana on rankka syksy ja rankka päätös, jonka jouduin tekemään.

Neira on nyt lopetettu (jo lokakuussa) mutta en ole pystynyt kirjoittamaan siitä, kuin vasta nyt. Tarpeeksi aikaa on kulunut ja olen itsekin saanut hieman eheytettyä itseäni.

Viime keväänä päätin itsekseni, että Neiran on aika päästä vehreämmille nurmille, jos sen oireet ovat kesällä yhtä pahat kuin edellisenäkin vuonna, koska siihen ei tuntunut kuin olevan yksittäisiä helpompia hetkiä ennen pahenemiskausia. Syksyn tullen minusta ei sitten kuitenkaan ollut siihen ihan heti.

Neira on oireillut jonkin verran toista takajalkaansa helmikuusta asti. Se kuvattiin silloin ja siinä todettiin pieni kalkkeuma-arpi, jonka syntyperä on hämärä. Todennäköisesti jossain vaiheessa joku kolhu on tullut mutta ei ollut tietoa, että onko se tullut 2014 puolella vai 2013.

Siitä toivuttiin jonkin verran, ja löysien kintereiden vuoksi eläinlääkäri määräsi meidät agility-kieltoon. Kesällä meille tuli uusi kielto: ei palloleikkejä eikä mitään liian kiihdyttävää.

Tässä vaiheessa kesää myös söimme jo allergia nappulaa, joten Neira ei saanut enää syödäkään mitä halusi.

Elämämme oli siis syksyllä kahdesti viikossa ihon pesua, kevyitä jolkottelulenkkejä (toisinaan poikkesin tästä ja menimme kavereiden kanssa riehumaan) ja allergiaruuan syömistä.

Ensimmäiset pakkaset kun tulivat, niin sydämeni särkyi. Neira ei pystynyt oikein asettumaan pissaamaan, kun ei tiennyt miten päin olisi. Se ei myöskään enää suostunut tulemaan ylämäkeen (meidän normaalille pissalenkille) iltaisin, vaan päätti ennemmin olla joko pissaamatta ollenkaan, tai sitten se meni johonkin helppopääsyisempään paikkaan.

Tällöin päätös oli tehty. Olin kokeillut kipulääkitystäkin syyskuussa, mutta kun se ei oikein sovi kortisonin kanssa niin pallottelu edestakaisin on hankalaa. Se ei tuonut tarpeeksi apua, vaan pahensi liikaa allergia-oireita.

Sitten etsin sopivan päivän kalenterista ja pyysin lähimmät ystävät ja perheen hyvästelemään Neiran. Omaan silmääni olin tehnyt kaikkeni rakkaan pienen ensimmäisen koirani eteen. En halunnut Neiran elämän olevan kipua koko sen lopun elämän.

Blogin kannalta tämä tarkoittaa sitä, että Neiran nimi häipyy blogin nimestä, mutta muuten jatkamme elämää Vienan kanssa harrastusten parissa. Jatkan arjen haasteista kertomista ja muutenkin elämästämme.