sunnuntai 22. syyskuuta 2013

No olipahan mätsärit!

Tänään tosiaan oli ShowHau:n Mätäsrit Narinkkatorilla. Oli  oli siis tänään kyseessä. Oli aika mielenkiintoista lähteä ajamaan Helsingin keskustaan mätsäröimään. En ollut ihan varma mitä Viena sanoisi. Neira on ollut muutaman kerran keskustassa ja Kiira onkin aika konkari keskustassa. Viena oli kuin missä tahansa muuallakin mätsäröimässä. 

Viena oli ensimmäisenä vuorossa. Olin tunnin naksautellut sille seisomisesta samalla kun palkkasin Neiraa ja Kiiraa kehässä. Juomakupit oli asetettu koirille ja valmistauduin ensimmäiseen kehäkettuiluun. Viena oli ihan reipas kehään astellessa. Seisominen sujui ihan hyvin. Pyysin tuomaria vain kävelemään ympärillämme tänään. Viena kävi tervehtimässä tuomaria niin kuin yleensä ja olen ihan optimistinen tähän uuteen tuomareiden lähestymistaktiikkaan. Jotta Viena ei väistelisi käsiä, niin kotona treenaamme koskettelua muiden ja naapureiden kanssa. Kaikki tutut tervetulleita treenaamaan Vienan hipelöintiä! Viena sai sinisen nauhan ja lopulta se sijoittuikin hienosti. SIN4

Kiira oli seuraavaksi. Aluksi olin hieman kahden vaiheilla, että jännittääkö minua vai ei. Kiira väisti edellisessä näyttelyssä hampaiden näyttöä enkä ollut varma haluanko tuomarin katsovan hampaita vai en. Lopulta päädyin antamaan tuomarin tehdä mitä lystää ja olinkin sitten ehdottoman rento astellessani kehään. Kiira olikin sitten todella reipas tuomarin edessä. Se antoi katsoa hampaat ja kosketella muutenkin lävitse. Olin todella tyytyväinen. Kiira sai punaisen nauhan ja juoksi kauniisti nauhakehässä. Lopulta Kiira olikin PUN1. BIS- kehässä palkittiin vain ensimmäinen eikä meitä sijoitettu, joten en tiedä mikä BIS sijoituksemme oli, mutta olen todella tyytyväinen, että ylipäätään olimme BIS kehässä!

Neira oli viimeisenä ja se olikin sitten kerännyt intoa kevythäkissä. Neira osaa seistä hienosti, mutta juokseminen... emme ole treenanneet sitä pitkään aikaan, jote välillä Neira innostui näykkimään reittäni niinkuin ennen vanhaan. Neira  antaa kuitenkin koskea tosi hyvin, joten siitä syystä saimme varmaan punaisen. Olin tosi ylpeä Neirasta kuitenkin. Se oli tosi innokas ja vauhdissa kehässä. Haukkui ja kaikkea. Saimme taas olla naurunkohde. ;) Neira sijoittui kuitenkin myös punaisten kehässä ja oli PUN4



9 kommenttia: