sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Trikkihirmu ja sen trikki kaveri

Me olemme pitkään yrittäneet sopia rakkaille collieillemme tapaamista Johannan kanssa. Nita, on hänen tricolour nahkansa nimi ja heidän blogiinsa pääsette tästä linkistä. Käykää ihmeessä katsomassa. Blogi on samanhenkinen kuin meidän. Siellä ihmetellään ensimmäisen koiran omistamista, harrastetaan agilityä, takapihan tokoilua, mätsäreitä ja näyttelyitä.

Aluksi mietin, että ottaisin tapaamiseen kaikki kolme talouteni karvakorvaa, mutta päätin sitten antaa Neiralle hieman omaa aikaa kanssani ja aikaa tottua Nitaan. Neira kun ei tosiaan ole kovinkaan varma toisten koirien kanssa. Sen sain myös eilen huomata. Neira hyppäsi autosta ja oli selkeästi epävarma toisen collien läsnäolosta. 

Me lähdimme kuitenkin kävelemään hihnassa metsää kohti ja lopulta koirat pääsivät irti. Neira rähähti Nitalle heti aluksi pyytäen hieman lisää tilaa coupata uudesta tuttavuudesta. Nita ymmärsi jotenkuten. :D Lopulta Neira ja Nita kuitenkin leikkivät ihan kivasti hippaa ja muutaman kerran painia.

Neira ei siedä hampaita ihossaan juuri ollenkaan. Kotonakin se kiukuttelee, jos joku koirista näykkii sitä.Tämän takia Neira rähähti Nitalle joka kerta, kun Nita yritti painia. Neira on selvästi muutenkin paljon herkempi vieraiden koirien hampaille kuin tuttujen.

Tapaaminen meni siis lopulta ihan hyvin ja olen tyytyväinen, että Neira malttoi leikkiä vieraan koiran kanssa. Tapaamme toivottavasti pian uudestaan, jotta Neira saisi jälleen kokeilla koiramaisia tapojaan ja ehkä seuraavalla kerralla menisi jo paljon paremmin. 

Alla hieman Johannan ottamia valokuvia.






Nita

2 kommenttia: