maanantai 18. maaliskuuta 2013

Pennun ABC -kurssi

Olen Vienan kanssa osallistunut pennuille tarkoitetulle ABC- kurssille. Osallistuin samaiselle kurssille aikoinaan Neiran kanssa. Siellä opetellaan perusasioita koiranpennun kouluttamisesta. Meillä on esimerkiksi ollut harjoituskohteina matolle menoa, istumista, jättämistä ja sen kaltaista. Kerron kaikista enemmän hieman alempana.

Istumisen kanssa olemme nyt siinä pisteessä, että Viena pyllähtää käsimerkistä aika varmati pepulleen. Sana-vahvistus on yhä hakusessa, eikä Viena selkeästi osaa sitä vielä, mutta en stressaa sen kanssa. Viena oppii sen omassa tahdissaan. Paikoillaan Viena pysyy kohtalaisesti ilman muuta häiriötä. Yritän vapauttaa sen "istu"- käskyn jälkeen, jotta se oppisi, että istumasta ei saa nousta ilman toista käskyä.

Paikoillaan Viena pysyy kohtalaisesti. Lenkillä se ei oikein malta, vaan lähtisi ennemmin minun perääni, mutta kotona häiriöttömässä tilassa se pysyy kohtalaisesti. Tätä täytyy siis ehdottomasti vielä hioa, jotta esimerkiksi hyviä valokuvia saadaan otettua. Valokuvat ovt ehdottomasti yksi tärkeimmistä syistä, miksi koirat minulla oppivat "paikka"- käskyn. :D

Matto - käsky on hyvä oppia treenikentällä. Neira pysyy omallaan kohtalaisesti, mutta Viena ei oiekin vielä hahmota, että mistä sen makupalan saa. Se hakeutuu sinäänsä kyllä matolle, jos otan sen esiin, mutta se ei aina älyä sitä esimerkiksi ohjatuissa treeneissämme se menee istumaan ohi matosta, eikä maton päälle, joten opettelemista meillä vielä onkin.

"Jätä"- on meillä esineen, pyörän, ohikulkijan tai myrkyllisen sienen jättämiseen tuleva käsky. Se on eri kuin "irti"- joka on sitten lelun irrottamista tai esineestä luopumista. Viena osaa "jäjä"- käskyn aika kivasti. Se kun pitää kakkansa syömisestä, niin tämä käsky on aivan mainio! Viena luopuu oman jätöksensä syömisestä ja tulee ennemmin hakemaan makupalan minulta. En ole montaakaan toistoa tätä tehnyt ja se osaa sen jo. Ihana koira!

Olemme myös harjoitelleet vierellä kulkemista ja katsekontaktin ottamista. Katsekontaktin Viena hakee ihanan automaattisesti ja huomattavasti nopeammin kuin Neira aikoinaan. Myös hihnassakävely onnistuu tästä syystä ehdottomasti helpommin kuin Neiran kanssa. Ainakin tässä vaiheessa vielä.

Tässä vielä kuvia kurssitunnilta. Kiitos j'lleen kämppikselle, Jennylle, kun tulit mukaan kuvaamaan! Lisää kuvia löytyy kiharagalleriasta!




10 kommenttia:

  1. Hyvä jumala se on upea pentu... Miksimiksi minä en saanut urosta tästä yhdistelmästä kotiin yhyy :D
    t. BelgiDaisy

    VastaaPoista
  2. Oi että Viena on nätti! Aivan ihana... Kylläpä tässä pentukuume iskee itse kullekin. ;)

    VastaaPoista
  3. Mäkin olen jotenkin kummasti alkanut mieltymään Belgiin :D Apua! :D

    VastaaPoista