keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Reissun päällä

Me päätimme lähteä Turkuun tapaamaan kavereita kokoonpanolla Kiira, Viena, kämppis ja minä. Neira joutui jäämään kotiin potemaan juoksuja. Aika tyytyväisesti se jäikin syömään luita ja maksamakkarakongia. Päivästä näytti tulevan aurinkoinen ja hyvä niin, sillä kuvia tuli otettua Jenynn toimesta runsaasti. Enemmän kuvia löytyy täältä. 

Vienalla oli eilen ensimmäinen pitkä matka edessään. Me kävimme nimittäin tapaamassa belgejä ja muita kavereita. Yilan, beuceron 1v ja 8kk, joka on minulle jo ennestään tuttu, mutta Viena tapasi hänet ensimmäistä kertaa. Barbi, belgianpaimenkoira tervueren 3v 11kk. Harmi, belgianpaimenkoira tervueren 1v 9kk.  Pinkki, belgianpaimenkoira tervueren 6v 8kk ja Sälli, belgianpaimenkoira tervueren n.7kk. 

Autossa Viena pääosin nukkui. Me liikumme niin paljon muutenkin tienpäällä, että Viena alkaa olemaan jo aika tottunut autoiluun. Tämä kaksituntia kestävä reissu olikin aika mainio kokeilu koiralle, että kestääkö se tällaisen matkan ja hyvin kesti. Toisaalta onhan Viena matkustanut sellaisen 30h matkan kuljetuskopassa silloin kun se tuli Suomeen. Mökille on matkaa noin kolme tuntia, joten luulisi Vienan selviytyvän siitäkin sitten, kun on sen aika.

Yilanin tapaaminen meni aika hauskasti. Viena lähinnä juoksi Kiiran ja Yilan perässä. Viena näykki Yilanin takapuolta ja örisi sille huomiota hakien. Välillä Viena tuli minun hihaani repimään ja purkamaan tylsyyttään. Annoin sille narunpätkän leluksi, jotta hihani säästyisi! Vienalla on todella ruma tapa tulla repimään vaatteista, jos sillä on energiaa, mutta kaverit eivät ymmärrä juoksuttaa sitä. Lisää kuvia tästä tapaamisesta löytyy tästä ja muutama yksittäiskuva Vienasta täältä.


Välissä kävimme itse syömässä ja hieman lämmittelemässä. Kiira ja Viena saivat myös nukkua puolitoista tuntia ennen kuin tapasimme seuraavat koirat.  Olin iloinen, kun Vienakin vain nukkui autossa rennosti. Me jätimme ne autoon, kun haimme itse ruokaa. Viena ei pihahtanutkaan!

Barbi eli Flammeus Queen of the Rings on toipilaana, joten hän ei saanut leikkiä muiden koirien kanssa, mutta Viena sopi tälle nuorelle aikuiselle oikein hyvin.Barbi leikki todella ihailtavan kauniisti Vienan kanssa. Olin todella tyytyväinen tällaisesta kokemuksesta aikuisen koiran kanssa. Barbi ei juossut päin eikä kiusannut. Se oli sellaista oikein lämminhenkistä painia ja riehumista, mikä sopi tälle melkein nelivuotiaalle leikkauksesta toipuvalle belgialaiselle nartulle.



Koko porukan kanssa eli: Harmi, Pinkki, Sälli, Kiira ja Viena - leikittiin sitten paljon riehakkaammin. Oikeastaan se taisi mennä niin, että kaikki juoksivat nuoren Sällin perässä ja kiusasivat häntä. Vienakin sortui tähän mikä ei ehkä ole se paras leikkikokemus minkä sille tahtoisin. Viena siis tosiaan juoksi aikuisten kanssa kiusaamassa Sälliä haukkuen. Välillä otin Vienaa rauhoittumaan, koska se meni vähän turhan överiksi. Olin kuitenkin tyytyväinen, että Viena ei vain kyhjöttänyt jaloissani, vaan uskalsi lähteä riehumaan muiden kanssa.

Kokonaisuudessaan olen todella tyytyväinen reissuun. Viena jaksoi koko automatkan oksentamatta tai autoon virtsaamatta. Se lähinnä vain nukkui siellä rennosti. Jes! Myös eri koira tapaamiset menivät hyvin. Olin todella tyytyväinen Vienan leikkiin Barbin kanssa. Se oli ehkä parasta koko päivässä. En edes tiennyt, että koira voi leikkiä niin nätisti pennun kanssa. :)


7 kommenttia:

  1. Viena harrasti meillä myös tosi paljon autossa nukkumista :) Siinä se on kyllä lahjakas lapsi!
    Vaikuttaa että on aikamoinen rämäpää kasvamassa. Zeus 7kk ei vieläkään kiinnostu ulkopuolisista kavereista saatika näyki niitä takamukseen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, jos löytyy sellaista lahjakkuutta. ;)Joo ja rämäpään elkeitä löytyy kasapäin :D

      Poista
  2. Argh lopeta jo nämä tämmöiset postaukset, nuo kuvat tuosta pikkuturriaisesta on niin kivoja että ärsyttää :D Varsinkin tuo neljäs kuvat, tuituiii ♥ :D

    VastaaPoista
  3. Barbi lähettää Vienalle terkkuja ja toivoo uutta tapaamista pian! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vienakin leikkii varmasti toistekin ihan mielellään Barbin kanssa. :)

      Poista